Maanantai 25.12.2023

3. vuosikerta

Jouluaamu

Joulujakso, jouluaika

Pyhän Laurin kirkon alttari

Liturginen väri: valkoinen

Kuusi alttarikynttilää

Nyt Betlehemiin!

Jouluaamun jumalanpalveluksessa (paimenten messu), joka täällä Pohjolassa on perinteisesti ollut joulun tärkein jumalanpalvelus, lähdemme paimenten kanssa Betlehemiin. Siellä näemme sen, mitä on tapahtunut.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa,
näkee suuren valon.

Jes. 9:1

Psalmi:

Laulakaa Herralle uusi laulu!
Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja.
  Hänen oikea kätensä,
  hänen pyhä voimansa on tuonut voiton.
Herra näytti, että hän on meidän pelastajamme,
hän osoitti vanhurskautensa kansojen nähden.
  Hän muisti Israelin kansaa,
  osoitti jälleen laupeutensa ja uskollisuutensa.
Maan ääretkin saivat tietää,
että Jumalamme pelasti meidät.
  Maa, kohota Herralle riemuhuuto!
  Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa!

Ps. 98:1–4

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Herra tämän teki,
Herra teki ihmeen silmiemme edessä.

Ps. 118:23

Jes. 9:1–6

Jesajan kirjasta, luvusta 9

Kansa, joka pimeydessä vaeltaa,
näkee suuren valon.
Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa,
loistaa kirkkaus.
Sinä teet runsaaksi riemun,
annat suuren ilon.
He iloitsevat sinun edessäsi
niin kuin elonkorjuun aikana iloitaan,
niin kuin saaliinjaossa riemuitaan.
Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan,
valjaat, jotka painavat olkapäitä,
ja heidän käskijänsä sauvan
sinä murskaat,
niin kuin murskasit Midianin vallan.
Ja kaikki taistelukenttiä tallanneet saappaat,
kaikki veren tahrimat vaatteet
poltetaan,
ne joutuvat tulen ruoaksi.
Sillä lapsi on syntynyt meille,
poika on annettu meille.
Hän kantaa valtaa harteillaan,
hänen nimensä on
Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala,
Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas.
Suuri on hänen valtansa,
ja rauha on loputon
Daavidin valtaistuimella
ja hänen valtakunnassaan.
Oikeus ja vanhurskaus
on sen perustus ja tuki
nyt ja aina.
Tämän saa aikaan
Herran Sebaotin pyhä kiivaus.

Hepr. 1:1–6

Kirjeestä heprealaisille, luvusta 1

Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut maailmat. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuksissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle. Näin hänestä on tullut enkeleitä suurempi, yhtä lailla kuin hänen saamansa nimi on enkelien nimiä ylhäisempi.
    Ei Jumala ole yhdellekään enkelille milloinkaan sanonut:
      - Sinä olet minun Poikani,
      tänä päivänä minä sinut synnytin.
    Ei myöskään näin:
      - Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani.
    Kun Jumala jälleen tuo Esikoisensa maailmaan, hän sanoo:
      - Kaikki Jumalan enkelit kumartakoot häntä.

TAI

Room. 1:2–4

Kirjeestä roomalaisille, luvusta 1

Julistamani evankeliumi, jonka Jumala on profeettojensa suulla edeltäpäin luvannut pyhissä kirjoituksissa, on sanoma hänen Pojastaan. Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme.

Luuk. 2:1–20

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 2

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      - Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha
      ihmisillä, joita hän rakastaa.
    Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: ”Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.” He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
    Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

Päivän rukoukset

1

Taivaallinen Isä.
Sinä annoit ainoan Poikasi syntyä ihmiseksi,
jotta meistä tulisi sinun lapsiasi.
Vie meidät lastesi vapauteen.
Anna uskon valon loistaa sanoissamme ja teoissamme.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme kautta,
joka sinun ja Pyhän Hengen kanssa
elää ja hallitsee aina ja ikuisesti.

2

Taivaallinen Isä,
kumarramme kiitollisina Poikaasi hänen seimensä äärellä.
Hänessä tuli elämä ja valo pimeään maailmaamme.
Sinä annoit ainoan Poikasi syntyä veljeksemme,
jotta meistä tulisi sinun lapsiasi.
Herramme ja Jumalamme,
kuinka ihmeellistä viisautta ja armoa osoititkaan
pelastaessasi meidät synnin ja kuoleman vallasta.
Sinulle olkoon ylistys ja kunnia nyt ja ikuisesti.

3

Pyhä Jumala.
Sanassasi on lupaus,
että kansa, joka pimeydessä vaeltaa,
näkee suuren valon.
Anna tämän valon voittaa kaikki pimeys,
anna meidän kuoleman varjon maassa
nähdä kirkkautesi seimen lapsessa, pelastajassamme.
Murskaa pelon ja vääryyden kahleet,
jotka sitovat maailman kansoja,
suo rauhan ja sovinnon virrata ihmisten keskelle.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

4

Pyhä Jumala.
Me ylistämme sinua siitä,
että pelastuksen ihme Pojassasi
tuli ihmissilmien hämmästeltäväksi
Betlehemin pimeässä yössä.
Anna meillekin kedon paimenten riemuitsevat askelet,
anna ilo löytää Kristus, Herra,
ja kumartaa häntä Vapahtajanamme.
Lähetä meidät kertomaan pelkääville
ja vapahdusta ikävöiville
ilosanoma siitä elämästä, joka on ihmisten todellinen valo.
Suo meidän kerran pyhien enkelien kanssa
ylistää sinua taivaan kirkkaudessa.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

5

Laupias Jumala, rakkaudesta rikas Isä.
Me kiitämme ja ylistämme sinua,
että meidän pelastuksemme ja autuutemme tähden
olet antanut Poikasi Jeesuksen Kristuksen
syntyä meille Vapahtajaksi.
Herra Jeesus Kristus,
ylistys sinulle iankaikkisesti,
kun sinä, joka olit rikas, tulit köyhäksi,
että me sinun köyhyydestäsi rikastuisimme.
Sinä, joka olet kaikkien herrain Herra,
olet tullut meidän veljeksemme,
että me tulisimme Jumalan lapsiksi.
Synny nyt meidän sydämiimme.
Anna meille oikea lapsen mieli.
Sinä Isän kirkkauden säteily,
uudista meidät sinun pyhän kuvasi mukaan.
Sinä suuri Rauhan Ruhtinas,
lahjoita meille rauhasi
ja varjele meidät valtakunnassasi,
niin että me kunniassasi iankaikkisesti
kiittäisimme ja ylistäisimme sinua.

Joulupäivä

Joulujakso, jouluaika

Pyhän Laurin kirkon alttari

Liturginen väri: valkoinen

Kuusi alttarikynttilää

Sana tuli lihaksi

Joulupäivän jumalanpalveluksessa (kansan messu) kiitämme Jumalaa siitä, että hän on antanut Poikansa tulla ihmiseksi, veljeksemme, jotta meistä tulisi Jumalan lapsia.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Sana tuli lihaksi
ja asui meidän keskellämme.

Joh. 1:14

TAI

Maan ääretkin saivat tietää,
että Jumalamme pelasti meidät.

Ps. 98:3

Psalmi:

Iloitse, maa! Kohottakaa riemuhuuto Herralle!
Palvelkaa häntä iloiten, tulkaa hänen eteensä riemuiten.
  Tietäkää, että Herra on Jumala.
  Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme,
  hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.
Tulkaa hänen porteilleen kiittäen,
hänen esipihoilleen ylistystä laulaen.
  Kiittäkää häntä, ylistäkää hänen nimeään.
  Hyvä on Herra!
Iäti kestää hänen armonsa,
hänen uskollisuutensa polvesta polveen.

Ps. 100

  Kunnia Isälle ja Pojalle
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Herra tämän teki,
Herra teki ihmeen silmiemme edessä.

Ps. 118:23

Jes. 52:7–10

Jesajan kirjasta, luvusta 52

Kuinka ihanat ovat vuorilla
ilosanoman tuojan askelet!
Hän ilmoittaa rauhan tulon,
tuo suuren ilosanoman,
hän tuo pelastuksen sanoman
ja sanoo Siionille:
- Sinun Jumalasi on nyt kuningas!
    Kuulkaa! Vartijat kohottavat riemuhuudon,
ja kaikki yhtyvät iloon,
sillä omin silmin he näkevät,
kuinka Herra palaa Siioniin.
Puhjetkaa riemuun, te Jerusalemin rauniot,
kaikki yhdessä iloitkaa!
Herra on antanut kansalleen lohdutuksen,
hän on lunastanut vapaaksi Jerusalemin!
Herra on osoittanut pyhän käsivartensa voiman
kaikkien kansojen silmien edessä,
niin että maan kaikki ääret näkevät
pelastuksen, jonka meidän Jumalamme on tuonut.

1. Joh. 1:1–4

Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä, luvusta 1

Mikä on alusta alkaen ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme: elämän Sanasta. Elämä ilmestyi, me olemme nähneet sen, ja siitä me todistamme. Me ilmoitamme teille iankaikkisen elämän, joka oli Isän luona ja ilmestyi meille. Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, jotta teilläkin olisi yhteys meihin. Meillä on yhteys Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Tämän me kirjoitamme, jotta ilomme tulisi täydelliseksi.

TAI

1. Joh. 4:9–16

Ensimmäisestä Johanneksen kirjeestä, luvusta 4

Siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.
    Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Mutta jos me rakastamme toisiamme, Jumala pysyy meissä ja hänen rakkautensa on saavuttanut meissä päämääränsä.
    Me pysymme hänessä ja hän pysyy meissä; tämän me tiedämme siitä, että hän on antanut meille Henkeään. Me olemme nähneet, että Isä on lähettänyt Poikansa maailmaan pelastajaksi, ja siitä me todistamme. Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa. Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen.

Joh. 1:1–14

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 1

      Alussa oli Sana.
      Sana oli Jumalan luona,
      ja Sana oli Jumala.
      Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
      Kaikki syntyi Sanan voimalla.
      Mikään, mikä on syntynyt,
      ei ole syntynyt ilman häntä.
      Hänessä oli elämä,
      ja elämä oli ihmisten valo.
      Valo loistaa pimeydessä,
      pimeys ei ole saanut sitä valtaansa.

    Tuli mies, Jumalan lähettämä, hänen nimensä oli Johannes. Hän tuli todistajaksi, todistamaan valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen. Ei hän itse ollut tuo valo, mutta valon todistaja hän oli.

      Todellinen valo, joka valaisee jokaisen ihmisen,
      oli tulossa maailmaan.
      Maailmassa hän oli,
      ja hänen kauttaan maailma oli saanut syntynsä,
      mutta se ei tuntenut häntä.
      Hän tuli omaan maailmaansa,
      mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
      Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan,
      hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi,
      kaikille, jotka uskovat häneen.
      He eivät ole syntyneet verestä,
      eivät ruumiin halusta,
      eivät miehen tahdosta,
      vaan Jumalasta.
      Sana tuli lihaksi
      ja asui meidän keskellämme.
      Me saimme katsella hänen kirkkauttaan,
      kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa.
      Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Päivän rukoukset

1

Kaikkivaltias, ikuinen Jumala.
Sinä annoit ainoan Poikasi syntyä
ihmiseksi, kaltaiseksemme.
Me rukoilemme sinua hänen syntymänsä päivänä:
Nosta synnin taakka hartioiltamme,
vapauta meidät orjuudestamme,
tee meistä uusia ihmisiä.
Poikasi Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta,
joka sinun kanssasi elää ja hallitsee
Pyhän Hengen ykseydessä
tosi Jumalana iankaikkisesta iankaikkiseen.

2

Taivaallinen Isä.
Me kiitämme sinua siitä,
että lähetit Poikasi pelastajaksemme kärsivään maailmaan.
Hän on kirkkautesi säteily ja olemuksesi kuva.
Avaa meille hänen syntymänsä salaisuus.
Anna koko maailman nähdä,
mitä olet Pojassasi sille lahjoittanut.
Vahvista uskoamme ja anna meille voimaa elää valossasi.
Vie meidät kuoleman ja pimeyden varjoista
ikuiseen elämään,
missä saamme katsella Poikasi kirkkautta.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

3

Vapahtajamme Jeesus Kristus, herrojen Herra.
Sinä tulit veljeksemme,
jotta meistä tulisi Jumalan lapsia.
Sinä, joka olit rikas, tulit köyhäksi,
jotta me sinun köyhyydestäsi rikastuisimme.
Synny nyt meidän sydämeemme,
ja tee meistä seuraajiasi uskossa
ja palvelevassa rakkaudessa.
Lahjoita meille rauha sinun rauhastasi
ja ilo sinun ilostasi.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

4

Taivaallinen Isä.
Kiitämme sinua joulun lahjasta.
Sinä annoit Poikasi Jeesuksen veljeksemme.
Näin teet meistä lapsiasi.
Sinulle olkoon kiitos nyt ja aina.