Perjantai 14.5.2021

3. vuosikerta

5. sunnuntai pääsiäisestä (Rukoussunnuntai, Rogate)

Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Munkkivuoren kirkon alttari

Liturginen väri: valkoinen

Neljä alttarikynttilää

Sydämen puhetta Jumalan kanssa

Rogate (= anokaa, rukoilkaa) poikkeaa muiden pääsiäisen jälkeisten sunnuntaiden latinalaisista nimityksistä sikäli, ettei sitä ole saatu päivän antifonista vaan rukouskulkueista, joita Roomassa järjestettiin 300-luvulta alkaen. Ne korvasivat keväisin pelloille suuntautuneet pakanalliset kulkueet. 400-luvun lopulta lähtien kirkolliset rukouskulkueet sijoittuivat rukoussunnuntain ja helatorstain välisiin arkipäiviin, mistä johtuu niiden myöhempi nimi käyntipäivät (ruotsin gångdagar).

Rukoussunnuntain tekstit puhuvat siitä, mitä rukoileminen on ja mitä lupauksia siihen sisältyy. Teksteissä kerrotaan myös Kristuksesta suurena esirukoilijana ja rukoilemisen opettajana.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Kertokaa tästä riemuiten,
kuuluttakaa, viekää viesti maan ääriin asti.
Sanokaa: "Herra on lunastanut palvelijansa Jaakobin vapaaksi!"

Jes. 48:20

Psalmi:

Hartaasti minä odotin Herraa,
ja hän kumartui minun puoleeni ja kuuli huutoni.
  Hän veti minut ylös syvästä kuopasta,
  upottavasta liejusta.
Hän nosti minut kalliolle,
antoi lujan pohjan askelteni alle.
  Hän antoi suuhuni uuden virren,
  kiitoslaulun Jumalamme ylistykseksi.
Tämän kuulevat monet, tuntevat pyhää pelkoa
ja turvaavat Herraan.
  Hyvä on sen osa,
  joka luottaa Herraan,
ei etsi apua pahan voimilta
eikä käänny niiden puoleen, jotka valhetta palvelevat.
  Herra, minun Jumalani,
  kukaan ei ole sinun vertaisesi!
Sinä olet tehnyt suuria tekoja,
sinä ajattelet meidän parastamme.
  Minä haluan kertoa teoistasi –
  niitä on enemmän kuin voin luetella.

Ps. 40:2–6

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina:
minä olen voittanut maailman.

Joh. 16:33

2. Moos. 17:8–13

Toisesta Mooseksen kirjasta, luvusta 17

Refidimissä kävivät amalekilaiset israelilaisten kimppuun. Mooses sanoi Joosualle: ”Valitse miehiä mukaasi ja lähde taistelemaan amalekilaisia vastaan. Huomenna minä asetun kukkulan laelle Herran sauva kädessäni.” Joosua teki niin kuin Mooses oli käskenyt ja ryhtyi taisteluun amalekilaisia vastaan, kun taas Mooses, Aaron ja Hur nousivat kukkulan laelle. Niin kauan kuin Mooseksen kädet olivat koholla, olivat israelilaiset voitolla, mutta kun hän päästi kätensä vaipumaan, olivat amalekilaiset voitolla. Kun Mooseksen kädet väsyivät, Aaron ja Hur ottivat kiven hänen istuimekseen. Sitten he kannattelivat hänen käsiään kummaltakin puolen, niin että hän jaksoi pitää niitä ylhäällä auringonlaskuun saakka. Näin Joosua voitti amalekilaiset ja heidän sotajoukkonsa.

Jaak. 5:13–16

Jaakobin kirjeestä, luvusta 5

Jos joku teistä kärsii, hän rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, hän laulakoon kiitosvirsiä. Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi. Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan.

Luuk. 11:5–13

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 11

Jeesus sanoo:
    ”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee.
    Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä pyytävä saa, etsijä löytää, ja jokaiselle, joka kolkuttaa, avataan. Ei kai kukaan teistä ole sellainen isä, että antaa pojalleen käärmeen, kun poika pyytää kalaa? Tai skorpionin, kun hän pyytää munaa? Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.”

Päivän rukoukset

1

Herramme Jeesus Kristus.
Sinä opetit meitä rukoilemaan.
Kuule kirkkosi rukoukset.
Auta meitä luottamaan siihen,
että taivaallinen Isämme
antaa meille tahtonsa mukaan,
mitä me sinun nimessäsi pyydämme.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

2

Taivaallinen Isämme.
Sinä olet kehottanut meitä rukoilemaan
ja luvannut kuulla sitä,
joka pyytää apuasi Jeesuksen nimessä.
Uudista meidät rakkaudellasi
ja anna meille voima elää.
Varjele meitä lankeamasta epätoivoon,
joka estää turvautumasta sinuun.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

3

Taivaallinen Isämme,
sinä olet luvannut kuulla rukouksemme.
Anna meille rukouksen Henki,
niin ettemme vain puhuisi
vaan myös kuuntelisimme,
mitä sinä tahdot meille sanoa.
Tyhjennä meidät kaikesta omastamme,
jotta voisimme ottaa vastaan anteeksiantamuksen
ja uskaltaisimme elää rakkautesi varassa.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

4

Rakas Isä.
Sinä tiedät, mitä me tarvitsemme,
ennen kuin itse sen ymmärrämme.
Sinä luet ajatuksemme,
ennen kuin sydämemme on alkanut rukoilla.
Kuitenkin sinä, taivaallinen Isä,
haluat, että raivaamme tilan,
missä saamme kaikessa rauhassa kohdata sinut.
Siellä voimme aidosti ja teeskentelemättä
puhua kanssasi omasta elämästämme
ja niiden elämästä,
jotka olet laskenut sydämellemme.
Herra, opeta meitä rukoilemaan
hengessä ja totuudessa
Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä.

5

Hyvä Jumalamme, rakas Isämme.
Kiitämme sinua rukouksen lahjasta.
Kiitos, että rukouksen tie
on aina avoinna meille jokaiselle.
Opeta meitä turvautumaan sinuun kaikessa
ja jättämään rukouksessa
elämämme pienet ja suuret asiat sinun hoitoosi.
Kiitos, että sinä kuulet ja autat.
Auta meitä lepäämään lähelläsi
kuin lapsi äitinsä sylissä.
Kuule meitä Jeesuksen, veljemme ja auttajamme tähden.