9. sunnuntai helluntaista

Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

Totuus ja harha

Kristitty joutuu elämässään kamppailemaan erottaakseen totuuden valheesta ja oikean väärästä. Jumalan tunteminen ja hänen tahtonsa kyseleminen ohjaavat häntä totuuteen.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Sinä tahdot sisimpääni totuuden -
ilmoita siis minulle viisautesi!

Ps. 51: 8

Psalmi:

Herra, sinä ilahdutat minua teoillasi,
minä riemuitsen sinun kättesi töistä.
  Kuinka suuret ovatkaan sinun tekosi, Herra,
  kuinka syvät sinun ajatuksesi!
Tyhmä ei sitä käsitä,
mieletön ei sitä ymmärrä.
  Vaikka jumalattomat rehottavat kuin ruoho,
  vaikka väärintekijät nyt kukoistavat,
  he tuhoutuvat, katoavat ikiajoiksi.
Sinä, Herra, olet iäti Korkein.
Sinun vihollisesi sortuvat,
  sinun vihollisesi sortuvat, Herra,
  kaikki väärintekijät joutuvat hajalle.
Hurskaat kukoistavat kuin palmupuu,
kasvavat korkealle kuin Libanonin setrit.
  Heidät on istutettu Herran temppeliin,
  he kukoistavat Jumalamme esipihoilla.
Vielä vanhoinakin he ovat voimissaan, versovat ja vihannoivat,
kertovat Herran oikeamielisyydestä.
  Herra on minun turvakallioni,
  hän ei tee vääryyttä.

Ps. 92: 5-10, 13-16

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Herra, minun Jumalani,
minä kerron sinun voimateoistasi
ja julistan vanhurskauttasi, sinun, ainoan.

Ps. 71: 16

5. Moos. 13: 1-5

Mooses sanoi:
”Noudattakaa tarkoin kaikkia niitä käskyjä, jotka minä annan teille. Älkää lisätkö niihin mitään älkääkä poistako niistä mitään.
    Teidän keskuuteenne saattaa ilmestyä profeetta tai unennäkijä, joka lupaa tehdä ihmeen tai tunnusteon ja joka näin koettaa taivuttaa teidät palvelemaan vieraita ja teille outoja jumalia. Älkää kuunnelko sellaisen profeetan tai unennäkijän sanoja, vaikka hänen lupaamansa ihme tapahtuisikin. Herra, teidän Jumalanne, koettelee teitä näin saadakseen tietää, rakastatteko häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne. Teidän tulee seurata vain Herraa, Jumalaanne, pelätä häntä, noudattaa hänen käskyjään, totella häntä ja pysyä hänen uskollisina palvelijoinaan.”

TAI

Job 28: 7-15, 23-28

On tie, jota ei korppikotka näe
eikä haarahaukan silmä erota.
Sitä eivät astele vuorten pedot
eivätkä leijonat kulje sitä pitkin.
Ihminen käy käsiksi kovaan kallioon
ja kääntää nurin vuoret, perustuksia myöten,
hän louhii tunneleita kallioon,
ja niin tulevat maan aarteet ihmissilmien iloksi.
Virtojen lähteetkin ihminen patoaa,
tuo päivänvaloon sen, mitä ei silmä ole nähnyt.
    Mutta viisaus - missä se on?
Missä asuu ymmärrys?
Ihminen ei löydä tietä sen luokse,
tästä maailmasta sitä ei voi löytää.
Syvyydet sanovat: ”Ei viisaus ole täällä”,
ja meri sanoo: ”Ei liioin täällä minun luonani.”
Puhtaalla kullallakaan sitä ei voi ostaa,
hopeaa ei punnita sen hinnaksi.
Jumala yksin tuntee tien viisauden luo.
Hän yksin tietää, missä se asuu.
Hän näkee maan ääriin saakka,
hän näkee kaiken, mikä on taivaan alla.
Kun hän antoi tuulelle voiman,
kun hän osoitti vesille rajat,
kun hän sääti määräajat sateelle
ja avasi ukkosen jylinälle tien,
silloin hän näki viisauden, punnitsi sen,
otti sen palvelukseensa, piti sen kanssa neuvoa.
Ihmiselle hän sanoi:
”Viisautta on Herran pelko,
ymmärrystä se, että karttaa pahaa.”

1. Joh. 4: 1-6

Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristuksen ihmiseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta. Yksikään henki, joka kieltää Jeesuksen, ei ole Jumalasta. Sellainen henki on Antikristuksen henki, jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja joka jo on maailmassa.
    Te, lapseni, olette Jumalasta, ja te olette voittaneet nuo väärät profeetat, sillä se, joka on teissä, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. He ovat maailmasta. Maailmasta on se, mitä he puhuvat, ja maailma kuuntelee heitä. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, kuuntelee meitä, mutta joka ei ole Jumalasta, se ei meitä kuuntele. Tästä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.

Matt. 7: 15-23

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Hedelmistä te siis tunnette heidät.
    Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
    Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’
    Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!’”

Päivän rukoukset

1

Herra, meidän Jumalamme,
joka Hengelläsi valaiset pimeytemme.
Sinä näet, kuinka helposti
kuljemme harhaan.
Anna meille taito erottaa oikea ja väärä,
totuus ja valhe,
niin että eläisimme
sinun tahtosi mukaan.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

2

Herramme ja Jumalamme.
Me olemme usein
yleisen mielipiteen vankeja.
Se, mitä ihmiset sanovat,
merkitsee meille enemmän kuin se,
mikä sinun sanasi mukaan
on totta ja oikeaa.
Avaa silmämme näkemään,
mikä elämässämme
on vastoin sinun tahtoasi.
Anna voima
mielesi mukaiseen elämäntapaan.
Tätä rukoilemme
Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

3

Pyhä Jumala.
Niin kuin hyvä puu erottuu huonosta
ja niiden hedelmät toisistaan,
niin totuutesi valo erottuu
valheen pimeydestä.
Juurruta meidät sanaasi,
niin että uskomme ja elämämme
kantaisi hyvää hedelmää
eikä mikään veisi meitä harhaan.
Kiitos siitä, että sanasi totuus
kestää valheen kaikki hyökkäykset.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

4

Elävä, iankaikkinen Jumala.
Me kiitämme sinua sanastasi,
joka on muuttumaton ja ikuinen.
Tässä maailmassa totuus ja valhe,
sinun sanasi ja ihmisten omat kuvitelmat
törmäävät toisiinsa.
Auta meitä erottamaan
totuuden henki ja eksytyksen henki
ja tunnustamaan Poikasi Jeesus Kristus
ainoaksi Herraksemme.
Anna seurakunnallesi oikeita opettajia,
jotka Henkesi valaisemina
kysyvät ja opettavat meitä kysymään
kaikessa sinun tahtoasi.
Tätä pyydämme Jeesuksen nimessä.