5. paastonajan sunnuntai (Judica)

Pääsiäisjakso, paastonaika

Malmin kirkon alttari

Liturginen väri: violetti tai sininen

Kaksi alttarikynttilää

Kärsimyksen sunnuntai

Nimitys judica (= hanki minulle oikeutta) on päivän antifonin alusta (Ps. 43:1).

Tästä sunnuntaista alkaa hiljaisen viikon loppuun ulottuva ns. syvä paastonaika. Siksi päivää on sanottu kärsimyksen sunnuntaiksi (dominica passionis). Jeesuksen aikalaiset eivät ymmärtäneet hänen olemustaan ja tehtäväänsä, mutta ”kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät”, oli tuleva kivi, jolle Jumalan seurakunta rakentuu. Jeesus on uuden liiton välittäjä. Hän on kuollut kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Hanki minulle oikeutta, Jumala,
aja asiaani jumalatonta kansaa vastaan.

Ps. 43:1

Psalmi:

Sinä, Jumala, olet ainoa turvani.
Miksi olet hylännyt minut?
  Miksi minun täytyy kulkea surusta synkkänä,
  kärsiä vihollisen sortoa?
Lähetä valosi ja totuutesi! Ne johdattakoot minua,
ne viekööt minut pyhälle vuorellesi, sinun asuntoihisi.
  Minä tahdon tulla sinun alttarisi eteen,
  sinun eteesi, Jumala, minun iloni!
Siellä saan ylistää sinua lyyraa soittaen,
Jumala, minun Jumalani!
  Miksi olet masentunut, sieluni,
  miksi olet niin levoton?
Odota Jumalaa! Vielä saan kiittää häntä,
Jumalaani, auttajaani.

Ps. 43:2–5

Antifoni toistetaan

Psalmilause

Herra, pelasta minut vihollisteni käsistä!
Sinun luonasi olen turvassa.

Ps. 143:9

1. Moos. 22:1–13

Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, luvusta 22

Jumala tahtoi koetella Abrahamia ja sanoi hänelle: ”Abraham!” Abraham vastasi: ”Tässä olen.” Ja Jumala sanoi: ”Ota mukaasi ainoa poikasi Iisak, jota rakastat, lähde Morian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle osoitan.”
    Aamulla heti noustuaan Abraham satuloi aasin ja otti mukaansa kaksi palvelijaa sekä poikansa Iisakin. Pilkottuaan puita polttouhria varten hän lähti matkaan kohti paikkaa, jonne Jumala oli käskenyt hänen mennä. Kolmantena päivänä Abraham näki paikan etäältä. Silloin hän sanoi palvelijoilleen: ”Jääkää tänne ja pitäkää huolta aasista, minä ja poika menemme tuonne rukoilemaan ja palaamme sitten luoksenne.” Abraham otti polttouhripuut ja antoi ne Iisakin kannettavaksi; hän itse otti tulen ja veitsen, ja sitten he jatkoivat yhdessä matkaa. Iisak sanoi isälleen Abrahamille: ”Isä!” Ja Abraham sanoi: ”Niin, poikani?” Iisak sanoi: ”Tässä on tuli ja puut, mutta missä on karitsa polttouhriksi?” Abraham vastasi: ”Jumala katsoo kyllä itselleen karitsan polttouhriksi, poikani.” Sitten he jatkoivat yhdessä matkaa.
    Kun he tulivat paikkaan, jonka Jumala oli Abrahamille osoittanut, Abraham rakensi sinne alttarin ja latoi puut paikoilleen. Sitten hän sitoi poikansa Iisakin ja pani hänet alttarille puiden päälle. Mutta kun Abraham tarttui veitseen uhratakseen poikansa, Herran enkeli huusi hänelle taivaasta: ”Abraham, Abraham!” Abraham vastasi: ”Tässä olen.” Herran enkeli sanoi: ”Älä koske poikaan äläkä tee hänelle mitään. Nyt minä tiedän, että sinä pelkäät ja rakastat Jumalaa, kun et kieltäytynyt uhraamasta edes ainoaa poikaasi.” Ja kun Abraham katsoi ympärilleen, hän huomasi oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Abraham kävi hakemassa oinaan ja uhrasi sen polttouhriksi poikansa sijasta.

Hepr. 9:11–15

Kirjeestä heprealaisille, luvusta 9

Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi, on jo tullut. Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan kautta, jota ei ole tehty ihmiskäsin ja joka siis ei kuulu tähän luomakuntaan. Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä. Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen. Jos jo pukkien ja härkien veri ja saastuneiden päälle vihmottava hiehon tuhka puhdistaa ihmisen ulkonaisiin menoihin kelvolliseksi, kuinka paljon paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme palvella elävää Jumalaa.
    Sitä varten Kristus on tullut uuden liiton välittäjäksi, että hänen kuolemansa vapauttaisi kaikki ensimmäisen liiton aikana tapahtuneista rikkomuksista ja että kutsutut niin saisivat heille luvatun iankaikkisen perinnön.

Joh. 11:47–53

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 11

Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: ”Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. Jos annamme hänen jatkaa näin, häneen uskovat kohta kaikki, ja silloin roomalaiset tulevat ja ottavat meiltä sekä tämän pyhän paikan että koko kansamme.” Silloin yksi heistä, Kaifas, joka oli sinä vuonna ylipappina, sanoi: ”Te ette ymmärrä yhtään mitään. Ettekö te käsitä, että jos yksi mies kuolee kansan puolesta, se on teille parempi kuin että koko kansa joutuu tuhoon?” Tämä ei ollut hänen oma ajatuksensa, vaan sen vuoden ylipappina hän lausui ennustuksen: Jeesus oli kuoleva kansan puolesta, eikä vain sen kansan puolesta, vaan kootakseen yhteen kaikki hajallaan olevat Jumalan lapset.
    Siitä päivästä lähtien neuvoston tavoitteena oli surmata Jeesus.

Päivän rukoukset

1

Jumala,
sinä annoit Poikasi uhriksi maailman synnin tähden.
Auta meitä muistamaan hänen kärsimystään
ja elämään hänen sovitustyönsä varassa.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

2

Jumala, taivaallinen Isämme.
Opetuslasten tavoin me olemme hitaat käsittämään,
miksi Jeesuksen piti kärsiä ja kuolla.
Auta meitä ymmärtämään,
että hän kärsi meidän syntiemme tähden
ja että meillä on nyt avoin tie sinun yhteyteesi.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

3

Armollinen Jumala,
Poikasi Jeesus Kristus kärsi ja kuoli puolestamme.
Auta meitä muistamaan hänen kärsimystään,
kun olemme masentuneita
ja menettämässä elämänuskomme.
Vahvista meitä Hengelläsi,
niin että säilyttäisimme uskon ja hyvän omantunnon.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.