1. adventtisunnuntai

Joulujakso, adventtiaika

Hyvän Paimenen kirkon alttari

Liturginen väri: valkoinen, maanantaista lauantaihin violetti tai sininen.

Kuusi alttarikynttilää

Kuninkaasi tulee nöyränä

Uskonpuhdistuksen kirkoissa päivän päätekstinä on keskiajan perinteen mukaisesti kertomus Jeesuksen ratsastuksesta Jerusalemiin. Jeesus ei tullut Jerusalemiin maallisten valtiaiden tavoin, vaan nöyränä, aasilla ratsastaen. Näin hän liittyi Sakarjan kirjan profetiaan rauhan kuninkaan tulemisesta. Tähän viittaa myös päivän nimitys nöyrtymisen adventti (adventus humiliationis).

Kirkkovuoden ensimmäinen sunnuntai julistaa, että Jumala ei ole kaukana meistä. Hän lähestyy kansaansa antaakseen sille pelastuksen uuden ajan. Hoosiannaa laulaen tervehdimme Jeesusta Kuninkaanamme ja iloitsemme siitä, että hän on tullut ja vapauttanut meidät yhteyteen Jumalan ja toistemme kanssa.

Päivän evankeliumit liittävät adventin ja joulun palmusunnuntaihin ja pääsiäisen tapahtumiin. Näin kirkkovuoden pääsiäiskeskeisyys tulee esille alusta lähtien. Joulu saa merkityksensä vain yhteydessä Kristuksen kärsimykseen, kuolemaan ja ylösnousemukseen.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Iloitse, tytär Siion!
Riemuitse, tytär Jerusalem!
Katso, kuninkaasi tulee.

Sak. 9:9

Psalmi:

Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet!
Kirkkauden kuningas tulee.
  Kuka on kirkkauden kuningas?
  Hän on Herra, väkevä ja voimallinen.
  Hän on Herra, voiton sankari.
Kohotkaa korkeiksi, portit, avartukaa, ikiaikaiset ovet!
Kirkkauden kuningas tulee.
  Kuka on kirkkauden kuningas?
  Kirkkauden kuningas on Herra Sebaot!

Ps. 24:7–10

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Herra, osoita, että olet uskollinen,
pelasta meidät!

Ps. 85:8

Jes. 62:10–12

Jesajan kirjasta, luvusta 62

Lähtekää, menkää ulos porteista,
valmistakaa tie kansalle,
valmistakaa, tasoittakaa valtatie,
raivatkaa pois kivet,
kohottakaa lippu merkiksi kansoille!
Maailman ääriin saakka
Herra on kuuluttanut:
- Sanokaa tytär Siionille:
Katso, sinun pelastajasi saapuu,
hän kuljettaa mukanaan työnsä palkkaa,
johdattaa niitä, jotka on omikseen hankkinut.
Heitä kutsutaan nimellä Pyhä kansa,
Herran lunastamat,
ja sinua nimellä Kaivattu kaupunki,
Kaupunki, jota ei hylätä.

Room. 13:11–14

Kirjeestä roomalaisille, luvusta 13

Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia. Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan.

Matt. 21:1–9

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 21

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa ne pian.”
    Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:
      - Sanokaa tytär Siionille:
      Katso, kuninkaasi tulee!
      Hän tulee luoksesi lempeänä,
      ratsastaen aasilla,
      työjuhdan varsalla.
    Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:
      - Hoosianna, Daavidin Poika!
      Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
      Hoosianna korkeuksissa!

Päivän rukoukset

1

Nouse, Herra, osoita voimasi!
Riennä avuksemme ja anna armosi.
Pelasta meidät synnistä,
pelasta kaikesta, mikä tuhoaa elämää.
Sinua, kuningastamme,
tervehdimme tänään riemuiten.
Sinun valtakuntasi tulemisesta iloitsemme.
Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.

2

Herra Jeesus, Vapahtaja,
nöyränä ja hiljaisena
sinä viet valtakuntasi voittoon
ja kukistat pahan vallan.
Me odotamme armoasi ja rauhaasi.
Anna sanan ja sakramenttien
vahvistaa meitä toivossamme
uuden kirkkovuoden aikana.
Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.

3

Jeesus, Vapahtajamme.
Tänään, ensimmäisen adventtikynttilän
sytyttämisen päivänä,
mielemme täyttyy iloisesta odotuksesta.
Sinä, Herramme Jeesus,
saavuit kerran kansasi luo nöyränä ja hiljaisena.
Kiitos, että tahdot tänäänkin tulla jokaiseen kotiin
ja sytyttää valosi talven pimeyteen.
Tahdomme liittyä iloitsevaan joukkoon
ja toivottaa sinut tervetulleeksi.
Tule, rakas Jeesus.

4

Sinä, kuninkaamme Jeesus Kristus,
tulet joka päivä luoksemme
vallan merkeistä riisuttuna,
köyhistä köyhimpänä.
Kumarru kurjuuteemme,
hoida haavoille lyötyjä,
kuuluta maailmalle armo ja rauha.
Hiljainen kuninkaamme,
havahduta meidät iloosi
ja viritä sydämemme laulamaan sinulle.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

5

Jeesus, meidän Herramme.
Sinä saavuit kerran aasilla ratsastaen Jerusalemiin
ja riemuitsevat kansanjoukot tervehtivät sinua
palmunlehviä ja oksia heiluttaen.
Tänään mekin tahdomme toivottaa sinut
tervetulleeksi koteihimme ja sydämiimme.
Tule, Jeesus, luoksemme.
Valmista meissä tilaa juhlan odotukselle
ja joulun ilolle.
Sinua me ylistämme.