Torstai 6.4.2023

2. vuosikerta

Kiirastorstai

Pääsiäisjakso, paastonaika

Malmin kirkon alttari

Liturginen väri: violetti tai sininen

Kaksi alttarikynttilää

Pyhä ehtoollinen

Kiirastorstai muodostaa pääsiäisjakson käännekohdan. Tuhkakeskiviikkona alkanut katumusaika päättyy kiirastorstain ehtoollisjumalanpalvelukseen.

Kuten leipäsunnuntai oli keidas paastonajan sunnuntaiden joukossa, samoin poikkeaa kiirastorstai luonteeltaan hiljaisen viikon muista päivistä. Raamatullisena pääaiheena on ehtoollisen asettaminen. Lisäksi kiirastorstaina on vanhastaan muisteltu Jeesusta, joka pesee opetuslasten jalat.

Katolisessa maailmassa kiirastorstai on ollut ripittäytymispäivä. Tähän viittaa sen suomalainen nimikin (ruotsin sanasta skära = puhdistaa; kansanuskomuksissa kiira on myös ollut paha, joka on karkotettu pihapiiristä). Myös latinan nimitys dies viridium (= vihreiden oksien päivä) liittyy ripittäytymisaiheeseen: ehtoollisyhteydestä erotetut otettiin takaisin seurakunnan yhteyteen ja heistä tuli jälleen Kristus-viinipuun tuoreita oksia. Saksan Gründonnerstag (= vihreä torstai) on käännös latinasta. Jotkut ovat selittäneet sen tulevan itkemistä tarkoittavasta sanasta grünen (greinen) ja viittaavan katumuksentekijöiden kyyneliin.

Englannin Maundy Thursday viittaa kiirastorstain jalkojenpesuun, joka on päivän viettoon kuuluva kirkollinen seremonia mm. ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa sekä eräissä protestanttisissa yhteisöissä. Se palauttaa mieliin Jeesuksen käskyn, että kristittyjen tulee rakastaa ja palvella toisiaan.

Kiirastorstain aihe on kertomus Jeesuksen ja hänen opetuslastensa viimeisestä yhteisestä ateriasta ja pyhän ehtoollisen asettamisesta. Raamatuntekstit avaavat erilaisia näkökulmia alttarin sakramentin sisältöön: uuden liiton ateria, Jeesuksen uhrikuoleman muisto, syntien anteeksiantaminen, kiitos ja ilo, taivaallisen juhlan odotus ja murretun leivän luoma yhteys.

Kiirastorstain jumalanpalveluksen päätteeksi alttari voidaan riisua liturgisista esineistä ja vaatteista (ks. kiirastorstain messu Jumalanpalvelusten kirjassa). Alttarin riisuminen aloittaa ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisen, pääsiäispäivän iltaan jatkuvan kolmen päivän juhla-ajan (triduum sacrum, triduum paschale), joka ilmaisee Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen yhteenkuuluvuuden.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta
ja antaa maailmalle elämän.

Joh. 6:33

TAI

Ihmiset söivät enkelten leipää,
saivat ruokaa runsain määrin.

Ps. 78:25

Psalmi:

Suuret ovat Herran teot!
Joka niitä rakastaa, tutkii niitä.
  Mahtavat ja ihmeelliset ovat hänen työnsä,
  iäti pysyy hänen vanhurskas valtansa,
iäti muistettavia ovat ihmeet, jotka hän on tehnyt.
Anteeksiantava ja laupias on Herra!
  Hän ravitsee ne, jotka häntä pelkäävät,
  hän muistaa liittonsa ikuisesti.

Ps. 111:2–5

Antifoni toistetaan

Psalmilause

Herra vapautti kansansa, hän sääti liittonsa ikuiseksi.
Kaikukoon Herran ylistys ajasta aikaan!

Ps. 111:9–10

2. Moos. 24:4–11

Toisesta Mooseksen kirjasta, luvusta 24

Mooses rakensi vuoren juurelle alttarin ja pystytti sen luo kaksitoista kivipatsasta Israelin kahdentoista heimon mukaan. Hän lähetti israelilaisia nuorukaisia uhraamaan polttouhreja ja teurastamaan sonneja yhteysuhriksi Herralle. Puolet niiden verestä Mooses pani uhrimaljoihin, ja puolet hän vihmoi alttarille. Sitten hän otti liiton kirjan ja luki sen kansan kuullen, ja kansa sanoi: ”Me teemme kuuliaisesti kaiken, mitä Herra on käskenyt.” Mooses otti veren, vihmoi sillä kansaa ja sanoi: ”Tämä on sen liiton veri, jonka Herra nyt tekee teidän kanssanne näillä ehdoilla.”
    Mooses ja Aaron, Nadab ja Abihu sekä seitsemänkymmentä Israelin vanhinta lähtivät vuorelle. He näkivät Israelin Jumalan, ja se millä hän seisoi oli kuin safiirikiveä, kirkas kuin taivas itse. Näitä Israelin valittuja vastaan hän ei nostanut kättään. He saivat katsella Jumalaa, ja he söivät uhriaterian.

1. Kor. 11:23–29

Ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille, luvusta 11

Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Samoin hän otti aterian jälkeen maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni.”
    Niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tästä maljasta, te siis julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kun hän tulee. Niinpä se, joka arvottomalla tavalla syö tätä leipää ja juo Herran maljasta, tekee syntiä Herran ruumista ja verta vastaan. Jokaisen on tutkittava itseään, ennen kuin syö tätä leipää ja juo tästä maljasta. Se, joka syö ja juo ajattelematta, että kysymys on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion.

Joh. 13:1–15

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 13

Pääsiäisjuhla oli jo tulossa, ja Jeesus tiesi, että oli tullut se hetki, jolloin hänen oli määrä siirtyä tästä maailmasta Isän luo. Hän oli rakastanut omiaan, jotka olivat tässä maailmassa, ja hän osoitti heille täydellistä rakkautta loppuun asti.
    He olivat kokoontuneet aterialle, ja Paholainen oli jo pannut Juudaksen, Simon Iskariotin pojan, sydämeen ajatuksen, että tämä kavaltaisi Jeesuksen. Jeesus tiesi, että Isä oli antanut kaiken hänen valtaansa ja että hän oli tullut Jumalan luota ja oli nyt palaamassa hänen luokseen. Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla.
    Kun Jeesus tuli Simon Pietarin kohdalle, tämä sanoi: ”Herra, sinäkö peset minun jalkani?” Jeesus vastasi: ”Tätä, minkä nyt teen, sinä et vielä käsitä, mutta myöhemmin sinä sen ymmärrät.” Pietari sanoi hänelle: ”Sinä et ikinä saa pestä minun jalkojani!” Jeesus vastasi: ”Jos minä en pese sinua, ei sinulla ole sijaa minun luonani.” Silloin Simon Pietari sanoi: ”Herra, älä pese vain jalkojani, pese myös kädet ja pää.” Tähän Jeesus vastasi: ”Se, joka on kylpenyt, ei tarvitse pesua, hän on jo puhdas. Ja te olette puhtaita, ette kuitenkaan kaikki.” Jeesus tiesi, kuka hänet kavaltaisi, ja siksi hän sanoi, etteivät he kaikki olleet puhtaita.
    Pestyään heidän jalkansa Jeesus puki viitan ylleen ja asettui taas aterialle. Hän sanoi heille:
    ”Ymmärrättekö te, mitä teille tein? Te puhuttelette minua opettajaksi ja herraksi, ja oikein teette: sehän minä olen. Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman minkä minä tein teille.”

Päivän rukoukset

1

Herra Jeesus, elämän leipä,
sinä annat itsesi meille pyhässä ehtoollisessa.
Me kiitämme sinua tästä lahjasta.
Hiljennä meidät edessäsi ottamaan vastaan
ruumiisi ja veresi sakramentti
ja muistamaan kärsimystäsi ja voittoasi.
Suo lunastustyösi kantaa joka päivä
hedelmää elämässämme.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

2

Herra Jeesus Kristus,
sinä ehtoollisessa läsnä oleva Vapahtajamme.
Saamme julistaa sinun kuolemaasi siihen asti,
kun tulet takaisin kunniassa.
Anna meidän ehtoollisen salaisuudessa löytää elämä.
Suo, että tuntisimme pelastustyösi voiman
ja kokisimme yhteyttä sinuun ja toisiimme.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

3

Herra Jeesus Kristus,
sinä olet oikea pääsiäislammas,
joka uhrattiin meidän edestämme.
Viimeisellä ateriallasi sinä asetit pyhän ehtoollisen.
Uuden liiton leivässä ja viinissä
saamme ruumiisi ja veresi.
Sinä pesit oppilaittesi jalat
ja käskit meitä rakastamaan toisiamme.
Anna meille Pyhä Henkesi,
että muistaisimme rakkauttasi
ja eläisimme esikuvasi mukaan.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.