Torstai 22.9.2022

1. vuosikerta

15. sunnuntai helluntaista

Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

Kiitollisuus

Tämä pyhä puhuu kiitollisuudesta ja kiittämättömyydestä. Jeesus teki hyvää erityisesti muiden hylkäämille ihmisille. Niistä ihmisistä, joita hän auttoi, vain harvat palasivat kiittämään häntä ja tunnustamaan uskonsa häneen. Toisia kiusasi se, ettei Jeesus toiminut heidän tahtomallaan tavalla, mutta hän halusi tehdä hyvää erotuksetta kaikille.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Hyvä on kiittää Herraa,
laulaa ylistystä nimellesi, Korkein.

Ps. 92:2

Psalmi:

Sinua, Jumala, me ylistämme Siionissa!
Me täytämme lupaukset, jotka annoimme sinulle,
  sillä sinä kuulet rukouksen.
  Sinun luoksesi kaikki ihmiset tulevat.
Syntimme ovat meille liian raskaat,
mutta sinä annat ne anteeksi.
  Autuas se, jonka sinä valitset!
  Hän saa tulla luoksesi ja asua pyhäkössäsi.
Ravitse meidät huoneesi antimilla,
temppelisi pyhyydellä!
  Mahtavilla teoilla sinä, Jumalamme, vastaat meille,
  sinä siunaat ja autat meitä.
Sinuun luottavat kaikki maan ääret
ja kaukaiset meren rannat.
  Maan äärissä ihmiset pelästyvät nähdessään sinun tunnustekosi.
  Sinä saat idän ja lännen maat kohottamaan riemuhuudon!

Ps. 65:2–6, 9

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

TAI

Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä.
Iäti kestää hänen armonsa.
  Kiittäkää jumalien Jumalaa!
  Iäti kestää hänen armonsa.
Kiittäkää valtiaitten valtiasta!
Iäti kestää hänen armonsa.
  Hän yksin tekee suuria ihmetekoja.
  Iäti kestää hänen armonsa!
Hän on taitavalla kädellään tehnyt taivaan.
Iäti kestää hänen armonsa!
  Hän on levittänyt maan vetten päälle.
  Iäti kestää hänen armonsa!
Hän on tehnyt suuret valot.
Iäti kestää hänen armonsa!
  Hän teki auringon hallitsemaan päivää.
  Iäti kestää hänen armonsa!
Hän teki kuun ja tähdet hallitsemaan yötä.
Iäti kestää hänen armonsa!
  Hän antaa ravinnon kaikille luoduille.
  Iäti kestää hänen armonsa!
Kiittäkää taivaan Jumalaa!
Iäti kestää hänen armonsa!

Ps. 136:1–9, 25–26

  Kunnia Isälle ja Pojalle
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Halleluja! Hyvä on Jumalaamme sävelin kiittää,
ihanaa on virittää ylistyslaulu!

Ps. 147:1

Jes. 38:16–20

Jesajan kirjasta, luvusta 38

Juudan kuningas Hiskia rukoili, kun oli toipunut sairaudestaan:
    ”Herra, minun sydämeni elää sinulle,
anna rauha hengelleni,
vahvista minua, tee minut terveeksi!
Silloin kaikki se, mikä oli katkeraa,
kääntyy parhaakseni.
Sinä pelastat minut
kuoleman kuilusta.
Selkäsi taakse sinä heität
kaikki minun syntini.
Ei tuonela sinua kiitä
eikä kuolema sinua ylistä!
Ne, jotka syvyyteen joutuvat,
eivät voi turvautua uskollisuuteesi.
Elävät, elävät sinua ylistävät,
niin kuin minä tänään ylistän!
Isä kertoo lapsilleen
sinun uskollisuudestasi.
Herra on minut pelastanut,
hänen ylistystään soi meidän soittomme
hänen pyhäkössään
kaikkina elämämme päivinä.”

Ef. 5:15–20

Kirjeestä efesolaisille, luvusta 5

Katsokaa tarkoin, miten elätte: älkää eläkö tyhmien tavoin, vaan niin kuin viisaat. Käyttäkää oikein jokainen hetki, sillä tämä aika on paha. Älkää olko järjettömiä, vaan ymmärtäkää, mikä on Herran tahto. Älkää juopuko viinistä, sillä siitä seuraa rietas meno, vaan antakaa Hengen täyttää itsenne. Veisatkaa yhdessä psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja, soittakaa ja laulakaa täydestä sydämestä Herralle ja kiittäkää aina ja kaikesta Jumalaa, Isää, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Luuk. 17:11–19

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 17

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?” Ja hän sanoi miehelle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.”

Päivän rukoukset

1

Jumala, kaiken luoja ja antaja.
Elämämme on täynnä ihmeitäsi,
mutta me olemme usein liian turtuneita näkemään niitä.
Puhdista meidät katkeruudesta,
joka on sammuttanut kiitollisuuden.
Täytä sydämemme ilolla
ja viritä meissä uusi ylistyslaulu.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

2

Kaikkivaltias Jumala.
Isällisessä hyvyydessäsi
sinä annat meille runsaasti elämän lahjoja.
Ja kun vaikeudet kohtaavat, sinä autat meitä kestämään.
Suo hyvyytesi herättää meissä rakkautta
sinua ja toisiamme kohtaan,
ettemme eläisi vain itseämme varten.
Auta meitä uskollamme ja elämällämme
ylistämään sinua.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

3

Herramme ja Vapahtajamme.
Monet sairaat, kärsivät
ja ahdinkoon joutuneet
huusivat sinulle hädässään:
»Jeesus, armahda meitä!»
Sinä annoit avun avuttomalle,
toivon toivottomalle,
elämän kuolleelle.
Herra, sinä olet sama
eilen ja tänään ja ikuisesti.
Ota vastaan meidänkin avuttomuutemme,
hätämme ja pelkomme
tänä päivänä tässä maailmassa.
Armahda meitä!
Kiitos siitä, että annat meidän levätä armossasi,
kiitos, että parantavan sanasi voima
yltää heikkojen toivoksi ja väkevyydeksi.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

4

Taivaallinen Isä,
kiitos elämästä, kiitos uskosta.
Kiitos siitä, että Jeesus on tehnyt
kuolemastakin uuden elämän alun.
Jumala, kiitos, että sinä olet –
ilman sinua ei meitäkään olisi.
Kiitos kiitollisuudesta,
joka karkottaa mielemme pimeyden
ja kääntää meidät sinun kirkkauttasi kohti.