Torstai 14.4.2022

1. vuosikerta

Kiirastorstai

Pääsiäisjakso, paastonaika

Malmin kirkon alttari

Liturginen väri: violetti tai sininen

Kaksi alttarikynttilää

Pyhä ehtoollinen

Kiirastorstai muodostaa pääsiäisjakson käännekohdan. Tuhkakeskiviikkona alkanut katumusaika päättyy kiirastorstain ehtoollisjumalanpalvelukseen.

Kuten leipäsunnuntai oli keidas paastonajan sunnuntaiden joukossa, samoin poikkeaa kiirastorstai luonteeltaan hiljaisen viikon muista päivistä. Raamatullisena pääaiheena on ehtoollisen asettaminen. Lisäksi kiirastorstaina on vanhastaan muisteltu Jeesusta, joka pesee opetuslasten jalat.

Katolisessa maailmassa kiirastorstai on ollut ripittäytymispäivä. Tähän viittaa sen suomalainen nimikin (ruotsin sanasta skära = puhdistaa; kansanuskomuksissa kiira on myös ollut paha, joka on karkotettu pihapiiristä). Myös latinan nimitys dies viridium (= vihreiden oksien päivä) liittyy ripittäytymisaiheeseen: ehtoollisyhteydestä erotetut otettiin takaisin seurakunnan yhteyteen ja heistä tuli jälleen Kristus-viinipuun tuoreita oksia. Saksan Gründonnerstag (= vihreä torstai) on käännös latinasta. Jotkut ovat selittäneet sen tulevan itkemistä tarkoittavasta sanasta grünen (greinen) ja viittaavan katumuksentekijöiden kyyneliin.

Englannin Maundy Thursday viittaa kiirastorstain jalkojenpesuun, joka on päivän viettoon kuuluva kirkollinen seremonia mm. ortodoksisessa ja katolisessa kirkossa sekä eräissä protestanttisissa yhteisöissä. Se palauttaa mieliin Jeesuksen käskyn, että kristittyjen tulee rakastaa ja palvella toisiaan.

Kiirastorstain aihe on kertomus Jeesuksen ja hänen opetuslastensa viimeisestä yhteisestä ateriasta ja pyhän ehtoollisen asettamisesta. Raamatuntekstit avaavat erilaisia näkökulmia alttarin sakramentin sisältöön: uuden liiton ateria, Jeesuksen uhrikuoleman muisto, syntien anteeksiantaminen, kiitos ja ilo, taivaallisen juhlan odotus ja murretun leivän luoma yhteys.

Kiirastorstain jumalanpalveluksen päätteeksi alttari voidaan riisua liturgisista esineistä ja vaatteista (ks. kiirastorstain messu Jumalanpalvelusten kirjassa). Alttarin riisuminen aloittaa ristin ja ylösnousemuksen pääsiäisen, pääsiäispäivän iltaan jatkuvan kolmen päivän juhla-ajan (triduum sacrum, triduum paschale), joka ilmaisee Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen yhteenkuuluvuuden.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Jumalan leipä on se, joka tulee taivaasta
ja antaa maailmalle elämän.

Joh. 6:33

TAI

Ihmiset söivät enkelten leipää,
saivat ruokaa runsain määrin.

Ps. 78:25

Psalmi:

Suuret ovat Herran teot!
Joka niitä rakastaa, tutkii niitä.
  Mahtavat ja ihmeelliset ovat hänen työnsä,
  iäti pysyy hänen vanhurskas valtansa,
iäti muistettavia ovat ihmeet, jotka hän on tehnyt.
Anteeksiantava ja laupias on Herra!
  Hän ravitsee ne, jotka häntä pelkäävät,
  hän muistaa liittonsa ikuisesti.

Ps. 111:2–5

Antifoni toistetaan

Psalmilause

Herra vapautti kansansa, hän sääti liittonsa ikuiseksi.
Kaikukoon Herran ylistys ajasta aikaan!

Ps. 111:9–10

Jes. 25:6–10

Jesajan kirjasta, luvusta 25

Tällä vuorella Herra Sebaot
valmistaa pidot kaikille kansoille,
herkkuruokien aterian, valioviinien juhlan:
ydinrasvalla maustettuja herkkuja,
kypsiä, kirkkaaksi seestettyjä viinejä.
Tällä vuorella hän repäisee pois verhon,
verhon kaikkien kansojen yltä,
vaatteen joka on levitetty niiden ylle.
Kuolema on nielty ainiaaksi.
Herra Jumala pyyhkii kaikkien kasvoilta kyyneleet
ja vapauttaa kansansa alennuksesta ja häpeästä
kaikkialla maan päällä.
Näin on Herra puhunut.
    Sinä päivänä sanotaan:
”Tämä on meidän Jumalamme!
Häneen me panimme toivomme,
ja hän pelasti meidät.
Tämä on Herra, häneen me kiinnitämme toivomme,
iloitkaamme ja riemuitkaamme! Hän pelastaa meidät.
Herran käsi suojaa tätä vuorta.”

Ap. t. 2:42–47

Apostolien teoista, luvusta 2

Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. Pelko levisi ihmisten keskuuteen, ja apostolien kätten kautta tapahtui monia ihmeitä ja tunnustekoja. Uskovat pysyttelivät yhdessä, ja kaikki oli heille yhteistä. He myivät talonsa ja tavaransa, ja rahoista jaettiin kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Joka päivä he uskollisesti kokoontuivat temppeliin, ja kodeissaan he yhdessä mursivat leipää ja aterioivat riemullisin ja vilpittömin mielin. He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa, ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat.

Luuk. 22:14–22

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 22

Kun hetki koitti, Jeesus kävi aterialle yhdessä apostolien kanssa. Hän sanoi heille: ”Hartaasti olen halunnut syödä tämän pääsiäisaterian teidän kanssanne ennen kärsimystäni. Sillä minä sanon teille: enää en syö pääsiäisateriaa, ennen kuin se saa täyttymyksensä Jumalan valtakunnassa.” Hän otti käsiinsä maljan, kiitti Jumalaa ja sanoi: ”Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia, ennen kuin Jumalan valtakunta on tullut.”
    Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.” Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: ”Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne. Mutta tälle samalle pöydälle ojentaa yhdessä minun kanssani kätensä myös minun kavaltajani. Ihmisen Poika lähtee täältä juuri niin kuin hänen on määrä lähteä, mutta voi sitä, josta tulee hänen kavaltajansa!”

Päivän rukoukset

1

Herra Jeesus, elämän leipä,
sinä annat itsesi meille pyhässä ehtoollisessa.
Me kiitämme sinua tästä lahjasta.
Hiljennä meidät edessäsi ottamaan vastaan
ruumiisi ja veresi sakramentti
ja muistamaan kärsimystäsi ja voittoasi.
Suo lunastustyösi kantaa joka päivä
hedelmää elämässämme.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

2

Herra Jeesus Kristus,
sinä ehtoollisessa läsnä oleva Vapahtajamme.
Saamme julistaa sinun kuolemaasi siihen asti,
kun tulet takaisin kunniassa.
Anna meidän ehtoollisen salaisuudessa löytää elämä.
Suo, että tuntisimme pelastustyösi voiman
ja kokisimme yhteyttä sinuun ja toisiimme.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

3

Herra Jeesus Kristus,
sinä olet oikea pääsiäislammas,
joka uhrattiin meidän edestämme.
Viimeisellä ateriallasi sinä asetit pyhän ehtoollisen.
Uuden liiton leivässä ja viinissä
saamme ruumiisi ja veresi.
Sinä pesit oppilaittesi jalat
ja käskit meitä rakastamaan toisiamme.
Anna meille Pyhä Henkesi,
että muistaisimme rakkauttasi
ja eläisimme esikuvasi mukaan.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.