Tiistai 21.2.2023

2. vuosikerta

Laskiaissunnuntai (Esto mihi)

Pääsiäisjakso, paastonaikaa edeltävät sunnuntait

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

Jumalan rakkauden uhritie

Sunnuntain suomenkielinen nimi tulee paastoon laskeutumisesta. Pian alkaa yksinkertaisten elämäntapojen, itsekieltäymyksen aika. Sunnuntain latinankielinen nimi esto mihi (= ole minulle) on puolestaan saatu päivän vanhan antifonin alkusanoista (Ps. 31:3).

Jeesuksen julkinen toiminta saavuttaa käännekohtansa. Vaellus Jerusalemiin, kohti kärsimystä ja kuolemaa, alkaa. Mutta juuri tällä tiellä Ihmisen Poika kirkastetaan. Jumalallinen rakkaus voittaa antaessaan itsensä alttiiksi kuolemaan asti. Tarvitsemme silmiemme avautumista, jotta näkisimme, miten Jeesus kärsii meidän puolestamme ja koko maailman puolesta. Vapahtaja kysyy myös meiltä itsemme alttiiksi antamista Jeesuksen seuraamisessa.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta,
vuorilinna, johon minut pelastat.

Ps. 31:3

Psalmi:

Herra, sinuun minä turvaan.
Älä milloinkaan hylkää minua.
  Sinä olet vanhurskas, pelasta minut!
  Kuule minua, riennä avukseni!
Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta,
vuorilinna, johon minut pelastat.
  Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani.
  Sinä johdatat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani.
Sinä päästät minut verkosta,
jonka viholliset ovat virittäneet eteeni.
  Sinä olet minun turvani!
  Sinun käsiisi minä uskon henkeni.
Herra, sinä lunastat minut vapaaksi,
sinä uskollinen Jumala.

Ps. 31:2–6

  Kunnia Isälle ja Pojalle
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Kuinka voisin maksaa Herralle sen,
minkä hän on hyväkseni tehnyt?
(Minä kohotan uhrimaljan
ja kiitän Herraa, pelastajaani.)

Ps. 116:12(–13)

Jer. 8:4–7

Jeremian kirjasta, luvusta 8

Herra sanoo näin:
- Jos joku kompastuu, eikö hän heti nouse?
Jos joku eksyy tieltä, eikö hän käänny takaisin?
Miksi tämä kansa on jatkuvasti eksyksissä,
miksi Jerusalem pysyy luopumuksessaan?
Miksi se riippuu lujasti kiinni valheessa
eikä suostu palaamaan takaisin minun luokseni?
Minä olen kuunnellut heitä tarkoin -
eivät he puhu niin kuin tulisi puhua.
Kukaan ei kadu pahuuttaan,
ei ajattele: ”Mitä minä olenkaan tehnyt!”
Jokainen juoksee kiireesti omaa tietään
niin kuin taistelutantereella kiitävä ratsu.
Haikarakin taivaalla tietää muuttoaikansa,
kyyhkyset ja pääskyset
osaavat tulla, kun niiden aika on.
Mutta minun kansani ei halua tietää,
mitä Herra on sille säätänyt.

1. Kor. 13 (1. vuosikerta)

Ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille, luvusta 13

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään. Vaikka jakaisin kaiken omaisuuteni nälkää näkeville ja vaikka antaisin polttaa itseni tulessa mutta minulta puuttuisi rakkaus, en sillä mitään voittaisi.
    Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.
    Rakkaus ei koskaan katoa. Mutta profetoiminen vaikenee, kielillä puhuminen lakkaa, tieto käy turhaksi. Tietämisemme on näet vajavaista ja profetoimisemme on vajavaista, mutta kun täydellinen tulee, vajavainen katoaa.
    Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
    Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

TAI

Gal. 2:19–21

Kirjeestä galatalaisille, luvusta 2

Minut on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. Minä en tee tyhjäksi Jumalan armoa; jos näet vanhurskaus saadaan lakia noudattamalla, silloin Kristus on kuollut turhaan.

Joh. 12:25–33

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12

Jeesus sanoi:
    ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen, mutta joka tässä maailmassa panee alttiiksi elämänsä, saa osakseen ikuisen elämän. Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua.
    Nyt olen järkyttynyt. Mitä sanoisin? Isä, pelasta minut tästä hetkestä! Ei! Juuri tähän on elämäni tähdännyt. Isä, kirkasta nimesi!”
    Silloin kuului taivaasta ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja kirkastan jälleen.” Paikalla oleva väkijoukko kuuli äänen ja sanoi ukkosen jyrähtäneen. Jotkut kyllä sanoivat: ”Enkeli puhui hänelle.” Silloin Jeesus sanoi: ”Ei tämä ääni puhunut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt tämä maailma on tuomiolla, nyt tämän maailman ruhtinas syöstään vallasta. Ja kun minut korotetaan maasta, minä vedän kaikki luokseni.” Näillä sanoilla Jeesus ilmaisi, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa.

Päivän rukoukset

1

Armollinen Jumala.
Sinä näytit Poikasi kärsimisessä ja kuolemassa
maailmalle rakkautesi.
Kirkasta meille hänen uhrinsa salaisuus.
Irrota kahleet, joilla synti meitä sitoo,
ja päästä meidät lastesi vapauteen.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

2

Laupias Jumala.
Poikasi suostui pilkattavaksi,
häväistäväksi ja surmattavaksi.
Opeta meitä näkemään rakkautesi Poikasi ristintiessä.
Herätä meidät uskomaan,
että hän lähti tälle tielle meidän syntisten
ja kaikkien sairaiden, kärsivien ja hylättyjen tähden.
Rohkaise meitäkin huutamaan hänen tiensä varrelta:
»Jeesus, armahda meitä!»
Auta meitä rakastamaan,
antamaan anteeksi
ja kantamaan lähimmäisen kuormaa
kärsivällisesti ja lempeästi.
Suo meidän heijastaa sinun rakkauttasi, suurinta kaikesta.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

3

Jeesus,
sinä olet köyhien, sairaiden ja heikkojen ystävä.
Sinä käännyt niidenkin puoleen, joista muut eivät välitä.
Me tukimme helposti korvamme toisten ihmisten hädältä.
Kiitos, että sinä kuulet sen.
Sinä näet ulkokuoren läpi sydämeen asti.
Sinä avasit sokean silmät.
Avaa meidänkin silmämme näkemään jokaisessa ihmisessä
Jumalan kuva, hänen kätensä jälki.
Kiitos, että kuulet meitä.