Tiistai 10.1.2023

2. vuosikerta

1. sunnuntai loppiaisesta

Joulujakso, loppiaisaika

Liturginen väri: valkoinen

Neljä alttarikynttilää

Kasteen lahja

Sunnuntain aiheena on Jeesuksen kaste, loppiaisen vanhakirkollinen aihe. Jeesuksen kasteesta näkökulma laajenee kristilliseen kasteeseen yleensä. Kaikki Uuden testamentin tekstit keskittyvät tänä sunnuntaina kasteeseen ja sen merkitykseen kristityn elämässä. Jeesuksen kaste hänen kärsimystiensä alkuna on meidän kasteemme perusta. Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen ja hänen kirkkoonsa.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Te saatte riemuiten ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.

Jes. 12:3

Psalmi:

Herra on meidän kilpemme,
Israelin Pyhä meidän kuninkaamme!
  Näyssä sinä kerran vakuutit palvelijoillesi:
  ”Minä olen valinnut nuorukaisen kansan joukosta,
  olen pannut kruunun sankarin päähän.
Minä olen löytänyt palvelijani Daavidin
ja voidellut hänet pyhällä öljylläni.
  Minun voimani vahvistaa häntä
  ja käteni on hänen tukenaan.
Hän sanoo minulle: ’Sinä olet minun isäni,
olet Jumalani, turvakallioni.’
  Minä otan hänet esikoisekseni,
  nostan kuninkaista korkeimmaksi.
Koskaan en ota häneltä pois armoani,
minun liittoni kestää horjumatta.
  Minä annan hänen sukunsa säilyä iäti,
  annan hänen valtaistuimensa pysyä
  niin kauan kuin taivas kaartuu maan yllä.”

Ps. 89:19–22, 27–30

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Katsokaa: Jumalan Karitsa,
joka ottaa pois maailman synnin!

Joh. 1:29

Jes. 61:1–3

Jesajan kirjasta, luvusta 61

Herran henki on minun ylläni,
sillä hän on voidellut minut.
Hän on lähettänyt minut
ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,
parantamaan ne, joiden mieli on murtunut,
julistamaan vangituille vapautusta
ja kahlituille kahleitten kirpoamista,
julistamaan Herran riemuvuotta,
päivää, jona Jumalamme antaa palkan.
Hän on lähettänyt minut
lohduttamaan kaikkia murheellisia,
antamaan Siionin sureville
kyynelten sijaan ilon öljyä,
hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen,
murheisen hengen sijaan ylistyksen viitan.
Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi,
Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut
osoittaakseen kirkkautensa.

Ap. t. 8:26–40

Apostolien teoista, luvusta 8

Herran enkeli puhui Filippokselle: ”Lähde etelään päin ja mene tielle, joka vie Jerusalemista Gazaan ja on autio.” Filippos lähti sinne. Juuri silloin sitä tietä tuli mahtava etiopialainen hoviherra, eunukki, joka hoiti Etiopian kuningattaren eli kandaken koko omaisuutta. Hän oli käynyt Jerusalemissa pyhiinvaellusmatkalla ja oli nyt palaamassa kotiin, istui vaunuissaan ja luki profeetta Jesajan kirjaa.
    Henki sanoi Filippokselle: ”Mene lähemmäs ja pysyttele vaunujen vieressä.” Filippos juoksi vaunujen luo, ja kuullessaan miehen lukevan profeetta Jesajaa hän sanoi: ”Sinä kyllä luet, mutta mahdatko ymmärtää?” Mies vastasi: ”Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.” Hän pyysi Filipposta nousemaan vaunuihin ja istumaan vierellään. Kohta, jota hän kirjasta luki, oli tämä:
      – Niin kuin lammas hänet vietiin teuraaksi,
      niin kuin karitsa, joka on ääneti keritsijänsä edessä,
      ei hänkään suutansa avannut.
      Kun hänet alennettiin, hänen tuomionsa otettiin pois.
      Kuka voi laskea hänen jälkeläistensä määrän?
      Hänen elämänsä otetaan pois maan päältä.
    Hoviherra sanoi Filippokselle: ”Voisitko sanoa, kenestä profeetta puhuu, itsestäänkö vai jostakin toisesta?” Filippos rupesi puhumaan, aloitti tuosta kirjoitusten kohdasta ja julisti miehelle evankeliumia Jeesuksesta.
    Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: ”Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?” Filippos sanoi hänelle: ”Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista.” Hoviherra vastasi: ”Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika.” Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
    Kun he olivat nousseet vedestä, Herran Henki tempasi Filippoksen pois. Hoviherra ei enää nähnyt häntä mutta jatkoi iloisena matkaansa. Filippos ilmaantui sitten Asdodiin. Evankeliumia julistaen hän kulki kaupungista kaupunkiin, kunnes tuli Kesareaan.

Joh. 1:29–34

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 1

Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.”
    Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”

Päivän rukoukset

1

Ikuinen Isä.
Sinä ilmoitit Jeesuksen
rakkaaksi Pojaksesi Jordanin kasteessa.
Auta meitä Kristukseen kastettuja
pysymään uskollisina kutsumuksellemme sinun lapsinasi.
Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta,
joka elää ja hallitsee sinun ja Pyhän Hengen kanssa
yhdessä jumaluudessa nyt ja ikuisesti.

2

Taivaallinen Isämme,
me kiitämme sinua siitä,
että olet lähettänyt Poikasi
meidän ja koko maailman syntien sovitukseksi.
Kiitos kasteesta, jossa meidät on liitetty
hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa osallisuuteen.
Kiitos Pyhän Henkesi uudistavasta työstä,
kiitos ikuisen elämän toivosta.
Anna meidän elää tästä valtakuntasi perinnöstä,
jonka olemme saaneet pyhiesi joukossa.
Me ylistämme sinua, Isä,
Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta.

3

Jeesus Kristus,
sinä suostuit kasteessa Vapahtajan kutsumukseesi,
sinä tunnet ihmisen osan.
Meidät on otettu jo varhain sinun hoitoosi.
Elämän haavoittamina tulemme eteesi ja pyydämme:
Sinä kipujen mies, paranna meidän kipumme,
anna kestävyyttä ja rohkeutta,
virvoita sielumme ja henkemme.
Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.

4

Armollinen Jumalamme.
Sinä tunnet meidät nimeltä
ja puhuttelet jokaista henkilökohtaisesti.
Olet myös tarkoittanut meidät elämään
yhdessä, perheesi jäseninä.
Vie meidät yhteen muiden sinua etsivien kanssa,
jotta voimme kannustaa toisiamme uskon kilvoituksessa.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.