Sunnuntai 9.7.2023

2. vuosikerta

Apostolien päivä

Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika

Laajasalon kirkon alttari

Liturginen väri: punainen, maanantaista lauantaihin vihreä

Neljä alttarikynttilää

Herran palveluksessa

Jo varhain keskiajalla on vietetty apostolien Pietarin ja Paavalin päivää heidän marttyyrikuolemansa muistoksi (29.6.). Heidät surmattiin perimätiedon mukaan Roomassa keisari Neron toimeenpanemissa vainoissa vuonna 67. Kun apostolien päivät Ruotsi-Suomessa poistettiin vuonna 1772, myös Pietarin ja Paavalin päivä erillisenä pyhänä lakkasi. Sittemmin sen tekstit on sijoitettu tähän sunnuntaihin.

Nykyisin tänä sunnuntaina (6. sunnuntai helluntaista) muistellaan kaikkia apostoleja. Sunnuntain tekstit puhuvat apostolien kutsumisesta ja opetuslapsen tehtävästä laajemminkin. Kristus on katsonut myös meidät arvollisiksi osallistumaan työhönsä. Kuuliaisina Jumalan sanalle olemme osallisia uudesta elämästä Kristuksessa.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Kuinka ihanat ovat vuorilla
ilosanoman tuojan askelet!
Hän ilmoittaa rauhan tulon,
tuo suuren ilosanoman.

Jes. 52:7

Psalmi:

Suuri on Herra, ylistettävä yli kaiken,
tutkimaton hänen suuruutensa!
  Sinun tekojasi ylistetään polvesta polveen,
  isät kertovat ihmeitäsi lapsilleen,
tuovat julki sinun kirkkautesi,
loistosi ja kunniasi.
  Minä mietiskelen sinun ihmetekojasi.
  Miten valtavia, miten pelottavia ovatkaan sinun tekosi,
  kerrottakoon niistä kaikille.
Minä julistan sinun suuruuttasi.
Levitköön sanoma sinun hyvyytesi runsaudesta,
kiitettäköön sinun vanhurskauttasi riemuiten.

Ps. 145:3–7

  Kunnia Isälle ja Pojalle
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Heidän äänensä on kaikunut kaikkialle,
heidän sanansa maan ääriin asti.

Room. 10:18

Hes. 2:1–8

Hesekielin kirjasta, luvusta 2

Herra sanoi: ”Ihminen, nouse. Minä tahdon puhua sinulle.” Hänen puhuessaan minuun tuli henki, se nosti minut seisomaan, ja minä kuulin hänen puhuvan minulle.
    Hän sanoi: ”Ihminen, minä lähetän sinut israelilaisten luo, noiden kapinallisten pariin, jotka ovat nousseet minua vastaan. Alusta alkaen he ja heidän isänsä ovat olleet minulle uskottomia. Minä lähetän sinut ihmisten luo, joilla on kovat kasvot ja taipumaton sydän. Sinun tulee sanoa heille: ’Näin sanoo Herra Jumala.’ Kuulkoot tai olkoot kuulematta - he ovat uppiniskaista kansaa - he tulevat kuitenkin tietämään, että heidän keskellään on ollut profeetta. Älä sinä, ihminen, pelkää heitä, älä kauhistu heidän sanojaan, vaikka olet heidän keskellään kuin piikkipensaikossa ja skorpionien seassa. Älä pelkää heidän puheitaan, älä säiky heitä - he ovat uppiniskaista kansaa. Sinun tulee puhua minun sanani heille, kuulkoot tai olkoot kuulematta - he ovat uppiniskaisia. Mutta sinä, ihminen, kuuntele mitä sinulle sanon. Älä niskoittele, niin kuin tämä niskuroiva kansa. Avaa suusi ja syö, mitä sinulle annan.”

Ef. 2:19–22

Kirjeestä efesolaisille, luvusta 2

Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.

Matt. 16:13–19

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 16

Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?” He vastasivat: ”Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.” ”Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.”
    Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”

Päivän rukoukset

1

Kaikkivaltias Jumala, taivaallinen Isä.
Meidät on kastettu
Poikasi Jeesuksen Kristuksen
kuolemaan ja ylösnousemukseen.
Muistuta meitä tästä,
kun toivottomuus tai tarkoituksettomuus yrittää ottaa vallan.
Auta luottamaan johdatukseesi.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

2

Vapahtajamme Jeesus Kristus.
Kiitämme sinua apostoleista,
joiden todistukselle olet perustanut seurakuntasi.
Me rukoilemme sinua:
Tee heidän sanomansa meille eläväksi.
Varjele meidät totuudessasi
ja auta meitä päivä päivältä kasvamaan sen tuntemisessa.
Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.

3

Rakas Vapahtaja,
sinä toteutit taivaallisen Isän tahdon,
kun tulit auttamaan meitä ikuisen elämän tielle.
Tee meistä seuraajiasi ja kutsu tehtäviin,
jotka olet meille tarkoittanut.
Varusta meidät voimallasi ja lisää uskoa,
niin ettei pelko eikä oma heikkoutemme
olisi esteenä kuuliaisuudelle.
Auta meitä pysymään sinussa
ja luottamaan siihen,
että kaikessa, mitä teemme sinua kuunnellen,
on mukana siunauksesi.
Ylistys sinulle, Kristus,
joka Pyhän Hengen kanssa elät ja hallitset
Isäsi kunniassa aina ja ikuisesti.