Sunnuntai 2.4.2023

2. vuosikerta

Palmusunnuntai

Pääsiäisjakso, paastonaika

Malmin kirkon alttari

Liturginen väri: violetti tai sininen

Kaksi alttarikynttilää

Kunnian kuninkaan alennustie

Palmusunnuntain ja 1. adventtisunnuntain evankeliumitekstit kertovat samasta tapahtumasta. Kristuksen julkinen toiminta tähtäsi alusta lähtien hänen elämänsä viimeisiin päiviin.

Palmusunnuntain nimi dominica palmarum viittaa Jeesuksen ratsastukseen Jerusalemiin, jolloin ihmiset heittivät palmunoksia hänen kulkutielleen. Tämän muistelemiseen on liittynyt tapa tuoda kirkkoihin palmunoksia ja niistä tehtyjä koristeita. Niitä on myös kannettu palmusunnuntain kulkueissa. Pohjoisemmissa maissa on palmunoksien sijasta käytetty pajunoksia.

Palmusunnuntaina alkaa kunnian kuninkaan alennustie. Betaniassa voideltu Jeesus ratsasti Jerusalemiin kohti kärsimystä ja kuolemaa, mutta juuri niistä tuli toivon ja voiton merkki, jonka vertauskuvia ovat palmunoksat. Palmusunnuntaina Kristuksen kirkko lähtee seuraamaan hänen elämänsä viimeisiä vaiheita.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Herra, älä ole niin kaukana!
Anna minulle voimaa, riennä avuksi!

Ps. 22:20

Psalmi:

Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?
Minä huudan sinua avuksi, mutta sinä olet kaukana.
  Jumalani, minä kutsun sinua päivisin, mutta sinä et vastaa.
  Yöt kaikki huudan saamatta rauhaa.
Sinä olet pyhä, sinä olet kuningas,
sinulle soivat Israelin ylistysvirret.
  Sinuun ovat turvanneet isämme ennen.
  Sinuun he turvasivat ja pääsivät suojaan,
sinua he huusivat ja saivat avun,
sinuun he luottivat eivätkä pettyneet.

Ps. 22:2–6

Antifoni toistetaan

TAI

Antifoni:

Hoosianna! Herra, anna meille apusi!
Oi Herra, anna menestys!

Ps. 118:25

Psalmi:

Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä.
Herran huoneesta teidät siunataan.
  Herra on Jumala!
  Hän antoi valonsa meille.
Käykää kulkueena lehvät käsissä,
ulottakaa piirinne alttarin sarviin.
  Sinä olet Jumalani, sinua minä kiitän,
  Jumala, sinua minä suuresti ylistän.
Kiittäkää Herraa! Hän on hyvä,
iäti kestää hänen armonsa!

Ps. 118:26–29

Antifoni toistetaan

Psalmilause

Sinua minä ylistän seurakunnan keskellä.
Sinun palvelijoittesi edessä lunastan lupaukseni.

Ps. 22:26

TAI

Sinä johdatat minua tahtosi mukaan,
ja viimein sinä nostat minut kunniaan.

Ps. 73:24

Jes. 50:4–10

Jesajan kirjasta, luvusta 50

Herra, minun Jumalani,
on antanut minulle taitavan kielen,
niin että voin sanalla rohkaista uupunutta.
Aamu aamulta hän herättää minut,
herättää korvani kuulemaan oppilaan tavoin.
Herra avasi minun korvani,
ja minä tottelin,
en väistänyt tehtävääni.
Minä tarjosin selkäni lyötäväksi
ja poskieni parran revittäväksi,
en kätkenyt kasvojani häväistyksiltä, en sylkäisyiltä.
Herra, minun Jumalani, auttaa minua,
siksi en pelkää häväistystä.
Olen kovettanut kasvoni piikiven kaltaisiksi.
Minä tiedän, etten jää häpeääni,
sillä hän on lähellä, hän osoittaa syyttömyyteni
- kuka voisi minua syyttää!
Asettukaamme siis käymään oikeutta.
Tahtooko joku ajaa kannetta minua vastaan?
Astukoon hän esiin!
Herra, minun Jumalani, on minun auttajani.
Kuka voisi osoittaa minut syylliseksi?
Nuo kaikki häviävät
kuin vaate, jonka koi syö.
    Se teistä, joka pelkää Jumalaa,
kuulkoon Herran palvelijan sanaa.
Joka kulkee syvällä pimeydessä
ilman valoa,
luottakoon Herran nimeen
ja turvautukoon Jumalaan.

TAI

Sak. 9:9–10

Sakarjan kirjasta, luvusta 9

Iloitse, tytär Siion!
Riemuitse, tytär Jerusalem!
Katso, kuninkaasi tulee.
Vanhurskas ja voittoisa hän on,
hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla,
aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.
Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista
ja hevoset Jerusalemista,
sotajouset hän lyö rikki.
Hän julistaa kansoille rauhaa,
hänen valtansa ulottuu merestä mereen,
Eufratista maan ääriin asti.

Fil. 2:5–11

Kirjeestä filippiläisille, luvusta 2

Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.
    Hänellä oli Jumalan muoto,
    mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
    olla Jumalan vertainen
    vaan luopui omastaan.
    Hän otti orjan muodon
    ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
    Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
    hän alensi itsensä
    ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
    ristinkuolemaan asti.
    Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
    ja antanut hänelle nimen,
    kaikkia muita nimiä korkeamman.
    Jeesuksen nimeä kunnioittaen
    on kaikkien polvistuttava,
    kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
    ja jokaisen kielen on tunnustettava
    Isän Jumalan kunniaksi:
    ”Jeesus Kristus on Herra.”

TAI

2. Kor. 2:14–17

Toisesta kirjeestä korinttilaisille, luvusta 2

Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua! Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän. Mutta kuka on tähän kelvollinen? Me emme ainakaan ole sellaisia kuin ne monet, jotka kaupittelevat Jumalan sanaa. Me julistamme sitä Jumalan edessä ja Kristusta palvellen, väärentämättömänä ja sellaisena kuin se tulee Jumalalta.

Joh. 12:1–8

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12

Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus tuli Betaniaan, missä hänen kuolleista herättämänsä Lasarus asui. Jeesukselle tarjottiin siellä ateria. Martta palveli vieraita, ja Lasarus oli yksi Jeesuksen pöytäkumppaneista.
    Maria otti täyden pullon aitoa, hyvin kallista nardusöljyä, voiteli Jeesuksen jalat ja kuivasi ne hiuksillaan. Koko huone tuli täyteen voiteen tuoksua.
    Juudas Iskariot, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja josta sitten tuli hänen kavaltajansa, sanoi silloin: ”Miksei tuota voidetta myyty kolmestasadasta denaarista? Rahat olisi voitu antaa köyhille.” Tätä hän ei kuitenkaan sanonut siksi, että olisi välittänyt köyhistä, vaan siksi, että oli varas. Yhteinen kukkaro oli hänen hallussaan, ja hän piti siihen pantuja rahoja ominaan. Jeesus sanoi Juudakselle: ”Anna hänen olla, hän tekee tämän hautaamistani varten. Köyhät teillä on luonanne aina, mutta minua teillä ei aina ole.”

Päivän rukoukset

1

Vapahtajamme Jeesus Kristus.
Tänään tahdomme muistella ihmeellisiä tekojasi.
Haluamme liittyä mielessämme niihin,
jotka tervehtivät sinua palmunlehvät käsissään.
Vaikka emme aina osaa ilmaista iloamme
yhtä riemullisesti kuin he,
sinä näet sydämemme hiljaisen ilon.
Avaa kaikki mikä meissä on lukossa,
jotta voisimme ottaa sinut vastaan.
Ylistys sinulle ikuisesti.

2

Kaikkivaltias, iankaikkinen Jumala.
Sinä lähetit Poikasi elämään ihmisenä
ja kärsimään kuoleman ihmisten puolesta.
Anna meille armosi,
että näkisimme hänessä nöyryyden esikuvan
ja muistaisimme hänen pelastavaa kärsimystään
ja ristinkuolemaansa.
Auta meitä pysymään hänessä.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

3

Jeesus Kristus, Vapahtajamme.
Ihmiset juhlivat tuloasi Jerusalemiin,
mutta jättivät sinut sitten yksin kärsimään.
Anna meille rohkeutta ja lujuutta,
niin että pysymme sinussa
myös vaikeuksien
ja vastoinkäymisten hetkinä.
Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.

4

Jumala,
sinä saavut riemusaatossa kansasi keskelle.
Mutta miten outo onkaan kunniasi:
painua kuin vehnänjyvä kuoleman tomuun.
Ylistämme sinua, kunniassasi käsittämätöntä.

5

Erityisesti palmusunnuntain iltana
Pyhä Jumala,
siunaa alkava hiljainen viikko.
Pysäytä meidät ajattelemaan Poikasi kärsimystä ja kuolemaa.
Auta meitä tunnistamaan ihmiskunnan kärsimyksessä
hänen kasvonsa
ja varjele, ettemme koskaan unohtaisi niitä.
Anna meidän kokea ristin sanomassa rakkautesi
ja ylistää sitä elämällämme.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

6

Erityisesti palmusunnuntain iltana
Jeesus Kristus, Herramme.
Riemuhuudot ympäröivät sinut,
kun ratsastit Jerusalemiin.
Mutta nyt alkaa jo hämärtää,
tiedämme, että pian olet yksin.
Sinä olet matkalla kohti pilkkaa ja häpeää.
Olet matkalla kohti pimeyden ja rakkauden ristiä,
jolla annoit elämäsi toisten puolesta.
Herra, vahvista meitä kantamaan omaa kärsimystämme,
auta huomaamaan toisten tuska, kun kohtaamme sen.
Anna meille herkät korvat,
jotta osaisimme kuunnella kivun ja tuskan kieltä.
Opeta meitä luottamaan siihen,
että kärsimyksessäkin sinä olet lähellä.
Anna meille ylösnousemuksen valoisa toivo,
kun joudumme ahdinkoon ja umpikujaan.
Jeesus Kristus, armahda,
sinä joka Isän ja Pyhän Hengen kanssa elät ikuisesti.