Sunnuntai 15.11.2020

2. vuosikerta

Valvomisen sunnuntai

Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

Valvokaa!

Valvomisen sunnuntai on kirkkovuoden viimeistä edellinen sunnuntai. Tämän sunnuntain sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Väsymisen ja välinpitämättömyyden vaara on suuri. Ihminen kotiutuu helposti tähän maailmaan ja unohtaa, ettei hän elä täällä pysyvästi. Kristityn tulisi olla joka hetki valmis lähtemään tästä elämästä. Valvominen ei kuitenkaan ole voimia kuluttavaa jännitystä vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen. Jumalan lupauksen mukaisesti kristityt odottavat ”uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee” (2. Piet. 3:13).

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata,
joissa vanhurskaus vallitsee.

2. Piet. 3:13

Psalmi:

Herra, sinä olet meidän turvamme
polvesta polveen.
  Jo ennen kuin vuoret syntyivät,
  ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit.
  Jumala, ajasta aikaan sinä olet.
Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot:
”Palatkaa tomuun, Aadamin lapset.”
  Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä,
  kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.
Me katoamme kuin uni aamun tullen,
kuin ruoho, joka hetken kukoistaa,
  joka vielä aamulla viheriöi
  mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Opeta meille, miten lyhyt on aikamme,
että saisimme viisaan sydämen.
  Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt?
  Armahda meitä, palvelijoitasi!
Ravitse meitä armollasi joka aamu,
niin voimme iloita elämämme päivistä.
  Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo
  yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.

Ps. 90:1–6, 12–15

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua,
hartaammin kuin vartijat aamua.

Ps. 130:6

Mal. 3:13–18

- Te puhutte uskaliaasti minua vastaan,
sanoo Herra.
”Miten me olemme puhuneet sinua vastaan?”
te kysytte.
Olette sanoneet näin:
”Turha on palvella Jumalaa.
Mitä hyötyä on siitä,
että noudatamme hänen käskyjään,
palvelemme Herraa Sebaotia
ja kuljemme murhe kasvoillamme?
Me näemme, kuinka röyhkeät ovat onnellisia,
kuinka he menestyvät
vaikka ovat tehneet pahaa.
He saavat elää,
vaikka ovat koetelleet Jumalan kärsivällisyyttä.”
    Mutta kun ne, jotka Herraa pelkäävät,
puhuvat kaikesta tästä,
Herra kuulee, mitä he sanovat.
Kaikki kirjoitetaan muistiin hänen edessään.
Se koituu iloksi niille,
jotka kunnioittavat häntä
ja pelkäävät hänen nimeään.
- Sinä päivänä, jonka minä määrään,
he jälleen ovat minun oma kansani,
sanoo Herra Sebaot.
- Ja minä olen hyvä heitä kohtaan,
niin kuin isä on hyvä pojalleen,
joka tottelee häntä.
Te näette jälleen eron
vanhurskaan ja jumalattoman välillä.
Te näette, kuka on palvellut Jumalaa
ja kuka ei ole häntä palvellut.

Hepr. 3:12–15

Varokaa siis, veljet, ettei kukaan teistä ole sydämessään paha ja epäuskoinen ja näin luovu elävästä Jumalasta. Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana ”tänä päivänä” on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi. Mehän olemme osalliset Kristuksesta, kun vain loppuun asti pidämme kiinni siitä todellisuudesta, jonka yhteyteen jo alussa olemme päässeet.
    Kirjoituksissa siis sanotaan:
       - Jos te tänä päivänä kuulette hänen äänensä,
    älkää paaduttako sydäntänne
    niin kuin silloin, kun nousitte kapinaan.

TAI

Ilm. 22:10–17

    ”Älä sulje sinetillä tämän kirjan ennussanoja, sillä hetki on lähellä. Jumalaton eläköön yhä jumalattomasti, saastainen rypeköön saastassaan, vanhurskas harjoittakoon vanhurskautta ja pyhä edetköön pyhyyden tiellä.
    Minä tulen pian, ja tullessani minä tuon jokaiselle palkan, maksan kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
    Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin. Ulkopuolelle jäävät koirat ja noidat, irstailijat, murhaajat ja epäjumalien palvelijat ja kaikki, jotka rakastavat valhetta ja noudattavat sitä.
    Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelin luoksenne, jotta seurakunnat saisivat tämän todistuksen. Minä olen Daavidin juuriverso ja suku, kirkas aamutähti.”
    Henki ja morsian sanovat: ”Tule!” Joka tämän kuulee, sanokoon: ”Tule!” Joka on janoissaan, tulkoon. Joka haluaa, saa lahjaksi elämän vettä.

Mark. 13:33–37

Jeesus sanoo:
”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta - varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!”

Päivän rukoukset

1

Pyhä Jumala.
Olet luvannut,
että Kristus saapuu
kaikkien pyhiensä kanssa.
Varjele meitä pahasta,
niin että olemme silloin pyhät ja nuhteettomat.
Auta meitä ankkuroitumaan
yhä syvemmin sanasi lupauksiin
ja kannustamaan toisiamme
uskoon ja hyviin tekoihin.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

2

Herra, meidän Jumalamme.
Sinä olet ilmoittanut meille Raamatussa
myös lopun ajan tapahtumista.
Vahvista meitä Hengelläsi,
niin ettei Kristuksen tulon odotus
herätä meissä pelkoa
tai kahlitse toivottomuuteen.
Lahjoita meille luja usko siihen,
ettei mikään voi erottaa meitä rakkaudestasi,
joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa.
Tätä rukoilemme hänen nimessään.

3

Kaikkivaltias, pyhä Jumala.
Sinä olet ajan ja ikuisuuden Herra,
sinun tiedossasi ovat elämämme päivät.
Opeta meitä käyttämään oikein
tämä lyhyt aika,
jonka olet antanut elettäväksemme.
Auta valvomaan, rohkaise rukoilemaan.
Anna kestävyyttä,
ettemme lakkaisi odottamasta,
vaan olisimme valmiina,
kun Herramme Jeesus Kristus
saapuu kirkkaudessaan.
Tätä rukoilemme hänen nimessään.

4

Sinä tulet, Herra Kristus,
hetkenä, jota emme tiedä.
Sinä olet jo läsnä,
kun me vielä odotamme.
Sinä tulet kerran -
ja tulet joka päivä, Herra Kristus.
Tulet kohti ja yllätät meidät,
sinä köyhä, nälkäinen,
sairas ja koditon.
Anna meidän havahtua, Herra Kristus,
anna havaita,
että olet keskellämme
ja että siksi jokainen päivä
on tuomion päivä
ja armon päivä. Tule, Herra Jeesus.

5

Pyhä Jumala.
Sinä loit kerran tämän maailman.
Sinun käsissäsi
on myös maailman tulevaisuus.
Auta meitä valvomaan
ja elämään aina sinun lähelläsi.
Kiitos, ettei meidän tarvitse pelätä mitään,
kun sinä olet meidän kanssamme.
Ohjaa meitä ymmärtämään
oma paikkamme maailmassa,
niin että voimme palvella sinua
niin kauan kuin elämme.
Kiitos, että olet valmistanut meille kodin,
jossa saamme tämän elämän jälkeen
elää luonasi ikuisesti.