Sunnuntai 11.12.2022

2. vuosikerta

3. adventtisunnuntai

Joulujakso, adventtiaika

Hyvän Paimenen kirkon alttari

Liturginen väri: violetti tai sininen

Kaksi alttarikynttilää

Tehkää tie Kuninkaalle

Päivän raamatullinen keskushenkilö on Johannes Kastaja. Hänen kehotuksensa katumukseen ja parannukseen koskee myös meitä. Johannes viittaa Jumalan Karitsaan, joka kantaa koko maailman synnin. Saamme tunnustaa syntimme luottaen Kristuksessa annettuun pelastukseen. Tämä on pääasia jouluun valmistautumisessa – joulupaastossa.

Johannes oli merkki siitä, että profeettojen ennustukset olivat täyttymässä: Vapahtaja oli pian tuleva. Kristuksen toiminnassa toteutuivat pelastuksen ajan merkit, ja samoin hän tulee yhä uudelleen sanassa ja sakramenteissa seurakuntansa keskelle pelastuksen lahjat mukanaan. Tähän hänen ”hengelliseen tulemiseensa” viittaa latinankielinen nimitys adventus spiritualis et sanctificationis.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Raivatkaa autiomaahan Herralle tie!
Tasoittakaa yli aron
valtatie meidän Jumalallemme!

Jes. 40:3

Psalmi:

Minä kuuntelen, mitä Herra Jumala puhuu.
Hän lupaa rauhan kansalleen, omilleen –
älkööt he enää eksykö mielettömyyteen!
  Hän antaa apunsa niille, jotka häntä palvelevat,
  ja niin meidän maamme saa takaisin kunniansa.
Laupeus ja uskollisuus kohtaavat,
oikeus ja rauha suutelevat toisiaan.
  Uskollisuus versoo maasta
  ja oikeus katsoo alas taivaasta.
Herra antaa kaiken hyvän,
maa antaa satonsa.
  Herran edellä kulkee oikeus,
  se valmistaa tien Herralle.

Ps. 85:9–14

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Jumala, auta meidät ennallemme,
anna meidän nähdä kasvojesi valo,
niin me pelastumme.

Ps. 80:4

Mal. 3:23–24

Malakian kirjasta, luvusta 3

Kuulkaa!
Ennen kuin tulee Herran päivä,
suuri ja pelottava,
minä lähetän teille
profeetta Elian.
Hän kääntää isien sydämet lasten puoleen
ja lasten sydämet isien puoleen.
Silloin en tuomitse maata perikatoon,
kun tulen.

2. Piet. 1:19–21

Toisesta Pietarin kirjeestä, luvusta 1

Me voimme entistä lujemmin luottaa profeetalliseen sanaan. Ja hyvin teette tekin, jos kiinnitätte katseenne siihen kuin pimeässä loistavaan lamppuun, kunnes päivä sarastaa ja kointähti syttyy teidän sydämessänne. Ennen muuta teidän on oltava selvillä siitä, etteivät pyhien kirjoitusten ennustukset ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä. Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet.

Matt. 11:11–19

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 11

Jeesus sanoi:
    ”Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän. Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen. Kaikki profeetat ja laki ovat Johannekseen asti olleet ennustusta, ja uskokaa tai älkää, juuri hän on Elia, jonka oli määrä tulla. Jolla on korvat, se kuulkoon!
    Mihin minä vertaisin tätä sukupolvea? Se on kuin torilla istuvat lapset, jotka huutavat toisilleen: ’Me soitimme teille huilua, mutta te ette tanssineet, me pidimme valittajaisia, mutta te ette itkeneet mukana.’ Johannes tuli, hän ei syö eikä juo, ja ihmiset sanovat: ’Hänessä on paha henki.’ Ihmisen Poika tuli, hän syö ja juo, ja ihmiset sanovat: ’Mikä syömäri ja juomari, publikaanien ja muiden syntisten ystävä!’ Mutta Viisauden teoista Viisaus tunnetaan!”

TAI

Joh. 1:35–37

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 1

Seuraavana päivänä Johannes oli Betaniassa, ja hänellä oli kaksi opetuslasta seurassaan. Jeesus kulki siitä ohi, ja osoittaen häntä Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa!” Kun opetuslapset kuulivat hänen sanansa, he lähtivät seuraamaan Jeesusta.

Päivän rukoukset

1

Kaikkivaltias Jumala,
sinä kutsuit Johannes Kastajan
valmistamaan tietä Pojallesi.
Anna voimaa parannukseen
ja luottamus evankeliumin lupauksiin,
jotta voisimme todistaa totuudesta.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

2

Herra Jeesus Kristus,
epäilysten hetkinä me kyselemme:
Oletko sinä maailman pelastaja?
Anna meidän kuulla vastauksesi
ja saada siitä voimaa ja rohkaisua.
Anna epäilysten haihtua,
vahvista uskoamme.
Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.

3

Rakas Jumala,
kiitos Johannes Kastajasta.
Kiitos, että hän oli nöyrä ja uskollinen
siinä tehtävässä, jonka sinä olit hänelle antanut.
Hän ei tahtonut ottaa kunniaa itselleen.
Hän halusi valmistaa tietä Jeesukselle.
Kiitos kaikista ihmisistä,
jotka tänäkin päivänä tahtovat johdattaa
toisia Jeesuksen luo.
Pyydämme, että mekin voisimme
elämällämme kertoa Jeesuksesta.
Kiitos, että kuulet rukouksemme.