Perjantai 9.7.2021

3. vuosikerta

Apostolien päivä – arkipäivät

Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: vihreä (maanantaista lauantaihin)

Kaksi alttarikynttilää

Herran palveluksessa

Jo varhain keskiajalla on vietetty apostolien Pietarin ja Paavalin päivää heidän marttyyrikuolemansa muistoksi (29.6.). Heidät surmattiin perimätiedon mukaan Roomassa keisari Neron toimeenpanemissa vainoissa vuonna 67. Kun apostolien päivät Ruotsi-Suomessa poistettiin vuonna 1772, myös Pietarin ja Paavalin päivä erillisenä pyhänä lakkasi. Sittemmin sen tekstit on sijoitettu tähän sunnuntaihin.

Nykyisin tänä sunnuntaina (6. sunnuntai helluntaista) muistellaan kaikkia apostoleja. Sunnuntain tekstit puhuvat apostolien kutsumisesta ja opetuslapsen tehtävästä laajemminkin. Kristus on katsonut myös meidät arvollisiksi osallistumaan työhönsä. Kuuliaisina Jumalan sanalle olemme osallisia uudesta elämästä Kristuksessa.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Kuinka ihanat ovat vuorilla
ilosanoman tuojan askelet!
Hän ilmoittaa rauhan tulon,
tuo suuren ilosanoman.

Jes. 52:7

Psalmi:

Suuri on Herra, ylistettävä yli kaiken,
tutkimaton hänen suuruutensa!
  Sinun tekojasi ylistetään polvesta polveen,
  isät kertovat ihmeitäsi lapsilleen,
tuovat julki sinun kirkkautesi,
loistosi ja kunniasi.
  Minä mietiskelen sinun ihmetekojasi.
  Miten valtavia, miten pelottavia ovatkaan sinun tekosi,
  kerrottakoon niistä kaikille.
Minä julistan sinun suuruuttasi.
Levitköön sanoma sinun hyvyytesi runsaudesta,
kiitettäköön sinun vanhurskauttasi riemuiten.

Ps. 145:3–7

  Kunnia Isälle ja Pojalle
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Heidän äänensä on kaikunut kaikkialle,
heidän sanansa maan ääriin asti.

Room. 10:18

Jes. 66:18–19

Minä saavun kokoamaan kaikki kansat ja kielet, ja kaikki tulevat ja näkevät kirkkauteni. Ja heidän keskellään minä teen ihmeen ja heidän joukostaan lähetän eloon jääneitä vieraiden kansojen luo Tarsisiin, Putiin, Ludiin, Mesekiin, Tubaliin ja Javaniin, kaukaisille saarille ja rannikoille, jotka eivät ole kuulleet minusta puhuttavan eivätkä nähneet minun kirkkauttani. Nuo, jotka lähtevät, kertovat vieraiden kansojen keskuudessa minun kirkkaudestani.

2. Tim. 3:14–17

Pidä sinä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. Olet myös jo lapsesta asti tuntenut pyhät kirjoitukset, jotka voivat antaa sinulle viisautta, niin että pelastut uskomalla Kristukseen Jeesukseen. Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. Näin Jumalan ihmisestä tulee täydellinen ja kaikkeen hyvään kykenevä.

TAI

Ap. t. 26:12–23

Paavali puhui:
    ”Näissä asioissa minä lähdin matkalle Damaskokseen. Olin saanut siihen ylipapeilta suostumuksen ja valtuudet. Mutta silloin, kuningas, minä matkaa tehdessäni puolenpäivän aikaan näin, miten taivaasta leimahti aurinkoakin kirkkaampi valo minun ja matkatovereideni ympärille. Me kaikki kaaduimme maahan, ja minä kuulin äänen sanovan heprean kielellä: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua? Paha sinun on potkia pistintä vastaan.’ Minä kysyin: ’Herra, kuka sinä olet?’ Herra sanoi: ’Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Nouse jaloillesi. Minä olen ilmestynyt sinulle, koska olen valinnut sinut palvelijakseni ja todistajakseni, kertomaan siitä, mitä nyt olet nähnyt ja mitä vielä olet näkevä, kun sinulle ilmestyn. Minä pelastan sinut oman kansasi käsistä ja varjelen sinua, kun lähetän sinut pakanoiden pariin avaamaan heidän silmänsä ja saattamaan heidät pimeydestä valoon ja Saatanan vallasta Jumalan luo. He saavat syntinsä anteeksi, kun uskovat minuun, ja heillä on oleva paikkansa niiden joukossa, jotka Jumala on pyhittänyt.’
    Tämän vuoksi, kuningas Agrippa, en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä. Ensiksi Damaskoksessa ja Jerusalemissa, sitten joka puolella Juudeaa ja muiden kansojen parissa minä olen julistanut, että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy. Tästä syystä juutalaiset ottivat minut temppelissä kiinni ja yrittivät hakata minut hengiltä. Jumalan avulla olen kuitenkin selvinnyt tähän päivään asti ja voin nytkin täyttää todistajan tehtävääni, puhua sekä ylhäisille että alhaisille. Minä puhun vain siitä, minkä profeetat ja Mooses ovat ennustaneet tapahtuvan, en mistään muusta, puhun siitä, että Messiaan tuli kärsiä kuolema ja ensimmäisenä nousta kuolleista sekä julistaa valon sanomaa niin meidän kansallemme kuin muillekin kansoille.”

Mark. 3:13–19

Jeesus nousi vuorelle. Hän käski luokseen ne, jotka hän oli valinnut, ja he lähtivät hänen mukaansa. Nämä kaksitoista Jeesus kutsui olemaan kanssaan lähettääkseen heidät saarnaamaan ja valtuuttaakseen heidät karkottamaan saastaisia henkiä: Simon, jolle hän antoi nimen Pietari, Jaakob Sebedeuksen poika ja tämän veli Johannes, joille hän antoi nimen Boanerges - se merkitsee: ukkosenjylinän pojat - sekä Andreas, Filippus ja Bartolomeus, Matteus, Tuomas ja Jaakob Alfeuksen poika, Taddeus, Simon Kananeus ja Juudas Iskariot, sama joka kavalsi hänet.

Päivän rukoukset

1

Kaikkivaltias Jumala, taivaallinen Isä.
Meidät on kastettu
Poikasi Jeesuksen Kristuksen
kuolemaan ja ylösnousemukseen.
Muistuta meitä tästä,
kun toivottomuus tai tarkoituksettomuus
yrittää ottaa vallan.
Auta luottamaan johdatukseesi.
Tätä rukoilemme
Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

2

Vapahtajamme Jeesus Kristus.
Kiitämme sinua apostoleista,
joiden todistukselle
olet perustanut seurakuntasi.
Me rukoilemme sinua:
Tee heidän sanomansa meille eläväksi.
Varjele meidät totuudessasi
ja auta meitä päivä päivältä
kasvamaan sen tuntemisessa.
Kuule meitä, sinä,
joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa
aina ja ikuisesti.

3

Rakas Vapahtaja,
sinä toteutit taivaallisen Isän tahdon,
kun tulit auttamaan meitä
ikuisen elämän tielle.
Tee meistä seuraajiasi ja kutsu tehtäviin,
jotka olet meille tarkoittanut.
Varusta meidät voimallasi ja lisää uskoa,
niin ettei pelko eikä oma heikkoutemme
olisi esteenä kuuliaisuudelle.
Auta meitä pysymään sinussa
ja luottamaan siihen,
että kaikessa,
mitä teemme sinua kuunnellen,
on mukana siunauksesi.
Ylistys sinulle, Kristus,
joka Pyhän Hengen kanssa elät ja hallitset
Isäsi kunniassa aina ja ikuisesti.