Perjantai 23.4.2021

3. vuosikerta

2. sunnuntai pääsiäisestä (Misericordia Domini)

Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Munkkivuoren kirkon alttari

Liturginen väri: valkoinen

Neljä alttarikynttilää

Hyvä paimen

Tätä pyhäpäivää sanotaan Hyvän paimenen sunnuntaiksi. Päivän latinalainen nimi misericordia Domini (= Herran laupeus, uskollisuus) tulee päivän antifonin alusta (Ps. 33:5).

Jeesus on hyvä paimen, joka pitää huolen lampaistaan. Ylimpänä paimenena hän lähettää opetuslapsensa huolehtimaan Jumalan laumasta.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Herran uskollisuus täyttää maan.
Herra on sanallaan luonut taivaat.

Ps. 33:5–6

Psalmi:

Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
  Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen,
  siellä saan levätä.
Hän virvoittaa minun sieluni,
hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.
  Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
  en pelkäisi mitään pahaa,
  sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi,
johdatat paimensauvallasi.
  Sinä katat minulle pöydän
  vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
  Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut
  kaikkina elämäni päivinä,
  ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

Ps. 23

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Minä olen hyvä paimen.
Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut.

Joh. 10:14

Miika 7:14–20

Miikan kirjasta, luvusta 7

Paimenna, Herra, sauvallasi kansaasi,
kaitse omaa laumaasi,
joka asuu yksin keskellä metsää,
kaukana hedelmätarhoistaan.
Johda se Basanin ja Gileadin laitumille
niin kuin entisinä aikoina.
    Niin kuin silloin, kun lähditte Egyptistä,
niin te saatte vieläkin nähdä ihmeitä.
Kaikki kansat näkevät nuo ihmeelliset teot,
katselevat niitä voimattomina mahtavuudestaan huolimatta.
Kaikki mykistyvät,
ja heidän korvansa menevät tukkoon.
He nuolevat tomua kuin käärmeet, kuin maan matelijat.
Vavisten he tulevat varustuksistaan,
lähestyvät kauhusta kalpeina Herraa, meidän Jumalaamme.
Sinua, Herra, he pelkäävät!
    Jumala, onko sinun vertaistasi!
Sinä annat synnit anteeksi
ja jätät rankaisematta
jäljelle jääneen kansasi rikkomukset.
Sinä et pidä vihaa iäti,
sinä olet laupias.
Sinä armahdat meitä yhä,
poljet syntimme jalkojesi alle.
Kaikki syntimme sinä heität
meren syvyyteen.
Sinä osoitat uskollisuutta Jaakobille,
hyvyyttä Abrahamille.
Tämän olet vannoen luvannut isillemme
jo muinaisina aikoina.

Hepr. 13:20–21

Kirjeestä heprealaisille, luvusta 13

Rauhan Jumala,
joka ikuisen liiton uhriveren tähden
on nostanut kuolleista lampaiden suuren paimenen,
meidän Herramme Jeesuksen,
varustakoon teidät hyvillä lahjoillaan,
niin että voitte täyttää hänen tahtonsa.
Sen, mikä on hänelle mieleen,
hän itse tehköön meissä,
hän ja Jeesus Kristus.
Hänen on kunnia
aina ja ikuisesti. Aamen.

Joh. 10:1–10

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 10

Jeesus sanoi:
    ”Totisesti, totisesti: se, joka ei mene lammastarhaan portista vaan kiipeää sinne muualta, on varas ja rosvo. Se, joka menee portista, on lampaiden paimen. Hänelle vartija avaa portin, ja lampaat kuuntelevat hänen ääntään. Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.”
    Jeesus esitti heille tämän vertauksen, mutta he eivät ymmärtäneet, mitä hän puheellaan tarkoitti. Siksi Jeesus jatkoi:
    ”Totisesti, totisesti: minä olen lampaiden portti. Ne, jotka ovat tulleet ennen minua, ovat kaikki olleet varkaita ja rosvoja, eivätkä lampaat ole kuunnelleet heitä. Minä olen portti. Se, joka tulee sisään minun kauttani, pelastuu. Hän voi vapaasti tulla ja mennä, ja hän löytää laitumen. Varas tulee vain varastamaan, tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”

Päivän rukoukset

1

Jumalamme,
sinä olet herättänyt kuolleista
Herran Jeesuksen, hyvän paimenemme.
Lahjoita meille Pyhä Henkesi,
että seuraamme hänen kutsuvaa ääntään.
Opeta meitä hänen esikuvansa mukaan
pitämään huolta toinen toisestamme.
Anna kaikkien kuulla hänen äänensä,
jotta olisi yksi lauma ja yksi paimen.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

2

Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus.
Me koetamme ottaa elämämme omiin käsiimme.
Luotamme vääriin herroihin ja vääriin paimeniin
ja petymme yhä uudelleen.
Sinä olet oikea Herra ja oikea Paimen.
Johdata meitä tietäsi
ja pidä meidät aina yhteydessäsi.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

3

Jumala, me emme hallitse elämäämme,
vaikka niin kuvittelemme.
Emme kestä omassa varassamme.
Väärät mielikuvat, itsekkyys ja pahan henkivallat
pyrkivät pitämään meitä otteessaan.
Auta meitä seuraamaan hyvää paimentamme,
noudattamaan sanaasi
ja rukoilemaan joka hetki Hengen antamin voimin.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

4

Me kiitämme sinua, rakas taivaallinen Isä,
Jeesuksesta Kristuksesta, hyvästä paimenesta,
joka aina näkee koko laumansa
eikä koskaan kadota silmistään
yhtään ainoaa lammasta.
Me rukoilemme sinua:
Suo meidänkin kuulua hänelle,
kun hän kutsuu meitä missä olemmekin,
etsii meitä kun olemme eksyneet
ja pelastaa meidät.
Tätä pyydämme Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme nimessä.

5

Jeesus, hyvä paimenemme.
Tänään tahdomme kiittää sinua hyvyydestäsi
ja huolenpidostasi.
Sinä olet pienten ja suurten paimen.
Sinä johdatat meitä koko elämämme ajan.
Me emme itse tunne tietä emmekä vaaroja,
jotka meitä uhkaavat.
Älä anna meidän joutua kauas luotasi.
Opeta meitä erottamaan sinun äänesi
kaikkien muiden äänten joukosta
ja sinun kutsusi niistä kutsuista,
jotka ovat viemässä meitä harhaan.
Jos lähdemme omille teillemme,
vedä meidät takaisin luoksesi.
Kiitos rakkaudestasi ja huolenpidostasi.