Perjantai 19.11.2021

3. vuosikerta

Valvomisen sunnuntai

Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

Valvokaa!

Valvomisen sunnuntai on kirkkovuoden viimeistä edellinen sunnuntai. Tämän sunnuntain sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Väsymisen ja välinpitämättömyyden vaara on suuri. Ihminen kotiutuu helposti tähän maailmaan ja unohtaa, ettei hän elä täällä pysyvästi. Kristityn tulisi olla joka hetki valmis lähtemään tästä elämästä. Valvominen ei kuitenkaan ole voimia kuluttavaa jännitystä vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen. Jumalan lupauksen mukaisesti kristityt odottavat ”uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee” (2. Piet. 3:13).

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata,
joissa vanhurskaus vallitsee.

2. Piet. 3:13

Psalmi:

Herra, sinä olet meidän turvamme
polvesta polveen.
  Jo ennen kuin vuoret syntyivät,
  ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit.
  Jumala, ajasta aikaan sinä olet.
Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot:
”Palatkaa tomuun, Aadamin lapset.”
  Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä,
  kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.
Me katoamme kuin uni aamun tullen,
kuin ruoho, joka hetken kukoistaa,
  joka vielä aamulla viheriöi
  mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Opeta meille, miten lyhyt on aikamme,
että saisimme viisaan sydämen.
  Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt?
  Armahda meitä, palvelijoitasi!
Ravitse meitä armollasi joka aamu,
niin voimme iloita elämämme päivistä.
  Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo
  yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.

Ps. 90:1–6, 12–15

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua,
hartaammin kuin vartijat aamua.

Ps. 130:6

Ps. 94:8–15

Psalmista 94

Milloin te mielettömät tulette järkiinne?
Te tyhmistä tyhmimmät! Miettikää vähän.
Hän, joka on luonut korvan -
hänkö ei kuule?
Hän, joka on tehnyt silmän -
hänkö ei näe?
Hän, joka opettaa kaikkia ihmisiä,
hän, joka ohjaa maailman kansoja -
hänkö ei rankaise?
Herra tuntee ihmisten suunnitelmat:
ne raukeavat tyhjiin.
Hyvä on sen osa,
jota sinä, Herra, kasvatat
ja jolle sinä opetat lakiasi.
Pahana päivänä sinä varjelet häntä,
kun hauta jo aukeaa
sille, joka rikkoo lakiasi.
Herra ei hylkää omiaan,
ei hän jätä kansaansa.
Oikeus tulee jälleen voimaan,
rehellisyys palaa ihmisten sydämiin.

1. Tess. 5:2–11

Ensimmäisestä kirjeestä tessalonikalaisille, luvusta 5

Te tiedätte itse aivan hyvin, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä. Juuri kun ihmiset sanovat: ”Kaikki on hyvin, ei mitään hätää”, tuho kohtaa heidät äkkiarvaamatta niin kuin synnytyspoltot raskaana olevan naisen, eivätkä he pääse pakoon. Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina. Ne, jotka nukkuvat, nukkuvat yöllä; ne, jotka juovat, ovat juovuksissa yöllä. Mutta meidän, jotka kuulumme päivälle, on pysyttävä raittiina: meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo. Jumala ei ole tarkoittanut, että saisimme osaksemme vihan vaan että pelastuisimme Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa. Kristus on kuollut puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin.

Matt. 24:36–44

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 24

Jeesus sanoi opetuslapsille:
    ”Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, sen tietää vain Isä. Niin kuin kävi Nooan päivinä, niin on käyvä silloinkin, kun Ihmisen Poika tulee. Vedenpaisumuksen edellä ihmiset söivät ja joivat, menivät naimisiin ja naittivat tyttäriään aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin. Kukaan ei aavistanut mitään, ennen kuin tulva tuli ja vei heidät kaikki mennessään. Samoin käy, kun Ihmisen Poika tulee. Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan, toinen jätetään. Kaksi naista on jauhamassa viljaa: toinen otetaan, toinen jätetään.
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee. Ymmärrättehän, että jos talon isäntä tietäisi, mihin aikaan yöstä varas tulee, hän valvoisi eikä antaisi murtautua taloonsa. Olkaa siis tekin valmiit, sillä Ihmisen Poika tulee hetkellä, jota ette aavista.”

Päivän rukoukset

1

Pyhä Jumala.
Olet luvannut,
että Kristus saapuu kaikkien pyhiensä kanssa.
Varjele meitä pahasta,
niin että olemme silloin pyhät ja nuhteettomat.
Auta meitä ankkuroitumaan yhä syvemmin sanasi lupauksiin
ja kannustamaan toisiamme uskoon ja hyviin tekoihin.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

2

Herra, meidän Jumalamme.
Sinä olet ilmoittanut meille Raamatussa
myös lopun ajan tapahtumista.
Vahvista meitä Hengelläsi,
niin ettei Kristuksen tulon odotus herätä meissä pelkoa
tai kahlitse toivottomuuteen.
Lahjoita meille luja usko siihen,
ettei mikään voi erottaa meitä rakkaudestasi,
joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa.
Tätä rukoilemme hänen nimessään.

3

Kaikkivaltias, pyhä Jumala.
Sinä olet ajan ja ikuisuuden Herra,
sinun tiedossasi ovat elämämme päivät.
Opeta meitä käyttämään oikein tämä lyhyt aika,
jonka olet antanut elettäväksemme.
Auta valvomaan, rohkaise rukoilemaan.
Anna kestävyyttä,
ettemme lakkaisi odottamasta,
vaan olisimme valmiina,
kun Herramme Jeesus Kristus saapuu kirkkaudessaan.
Tätä rukoilemme hänen nimessään.

4

Sinä tulet, Herra Kristus,
hetkenä, jota emme tiedä.
Sinä olet jo läsnä, kun me vielä odotamme.
Sinä tulet kerran – ja tulet joka päivä, Herra Kristus.
Tulet kohti ja yllätät meidät,
sinä köyhä, nälkäinen, sairas ja koditon.
Anna meidän havahtua, Herra Kristus,
anna havaita, että olet keskellämme
ja että siksi jokainen päivä
on tuomion päivä ja armon päivä.
Tule, Herra Jeesus.

5

Pyhä Jumala.
Sinä loit kerran tämän maailman.
Sinun käsissäsi on myös maailman tulevaisuus.
Auta meitä valvomaan ja elämään aina sinun lähelläsi.
Kiitos, ettei meidän tarvitse pelätä mitään,
kun sinä olet meidän kanssamme.
Ohjaa meitä ymmärtämään
oma paikkamme maailmassa,
niin että voimme palvella sinua
niin kauan kuin elämme.
Kiitos, että olet valmistanut meille kodin,
jossa saamme tämän elämän jälkeen
elää luonasi ikuisesti.