Perjantai 17.4.2020

2. vuosikerta

Pääsiäisen jälkeinen perjantai

Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Munkkivuoren kirkon alttari

Liturginen väri: valkoinen

Neljä alttarikynttilää

Pääsiäispäivää seuraavana kahdeksan päivän jaksona on jo 200–300-luvulta lähtien pidetty päivittäin jumalanpalvelus, jossa on luettu kertomuksia ylösnousseen Vapahtajan ilmestymisestä oppilailleen. Keskeisenä aiheena on vaeltaminen uudessa elämässä, valossa.

Raamatun tekstit

Psalmi

Psalmi:

Herra, minun Jumalani,
kukaan ei ole sinun vertaisesi!
  Sinä olet tehnyt suuria tekoja,
  sinä ajattelet meidän parastamme.
Minä haluan kertoa teoistasi –
niitä on enemmän kuin voin luetella.
  Teurasuhria ja ruokauhria sinä et halua,
  polttouhria ja syntiuhria sinä et pyydä,
  mutta sinä teit minulle kuulevat korvat.
Siksi minä sanoin: ”Nyt olen tullut, Herra.
Kirjaan on kirjoitettu, mitä minun pitää tehdä.
  Jumalani, minä täytän mielelläni tahtosi,
  sinun lakisi on minun sydämessäni.”

Ps. 40:6–9

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Ap. t. 23:1, 6–11

Apostolien teoista, luvusta 23

Paavali loi katseensa neuvostoon ja sanoi: ”Veljet! Koko elämäni, tähän päivään asti, minä olen elänyt Jumalan edessä vilpittömästi, omaatuntoani loukkaamatta.”
       Osa neuvostosta oli saddukeuksia, osa fariseuksia, ja tämän tietäen Paavali sanoi kuuluvalla äänellä: ”Veljet! Minä olen fariseus, ja fariseuksia ovat isänikin olleet. Nyt olen täällä tuomittavana siksi, että panen toivoni kuolleiden ylösnousemukseen.” Tuskin hän oli tämän sanonut, kun fariseusten ja saddukeusten kesken puhkesi ankara kiista ja koko joukko jakautui kahtia. Saddukeukset näet väittävät, ettei mitään ylösnousemusta ole, ei myöskään enkeleitä eikä henkiä, kun taas fariseukset uskovat näihin kaikkiin. Meteli kävi yhä kovemmaksi, ja fariseusten joukosta muutamat lainopettajat alkoivat jo väittää: ”Me emme voi havaita tässä miehessä mitään pahaa. Jospa henki tai enkeli on puhunut hänelle.” Mellakka kiihtyi kiihtymistään, ja komentaja alkoi pelätä, että Paavali revittäisiin kappaleiksi. Hän komensi sotaväenosaston hakemaan Paavalin pois neuvoston käsistä ja viemään hänet kasarmiin.
       Seuraavana yönä Herra seisoi Paavalin edessä ja sanoi: ”Pysy rohkeana. Sinä olet todistanut minusta täällä Jerusalemissa, ja samalla tavoin sinun on todistettava myös Roomassa.”

Matt. 28:8–15

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 28

Naiset lähtivät haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. Mutta yhtäkkiä Jeesus tuli heitä vastaan ja tervehti heitä. He menivät hänen luokseen, syleilivät hänen jalkojaan ja kumarsivat häntä. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Menkää sanomaan veljilleni, että heidän pitää lähteä Galileaan. Siellä he näkevät minut.”
    Naisten ollessa matkalla muutamat vartiomiehistä menivät kaupunkiin ja kertoivat ylipapeille kaiken, mitä oli tapahtunut. Silloin nämä kokoontuivat neuvottelemaan yhdessä vanhimpien kanssa ja päättivät antaa sotilaille suuren summan rahaa. He sanoivat sotilaille: ”Sanokaa, että hänen opetuslapsensa tulivat yöllä, kun te nukuitte, ja varastivat hänet. Ja jos tämä tulee maaherran korviin, me kyllä lepytämme hänet ja järjestämme niin, ettei teille koidu ikävyyksiä.” Sotilaat ottivat rahat ja tekivät niin kuin heille oli sanottu. Heidän kertomustaan on juutalaisten keskuudessa levitetty tähän päivään asti.

Päivän rukoukset

1

Herra, kaikkivaltias Jumala,
sinä et jättänyt Poikaasi kuoleman valtaan.
Me kiitämme sinua siitä,
että kuolema on voitettu.
Tee meille eläväksi tämä pääsiäisen ilosanoma
ja auta meitä julistamaan sitä elämällämme.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.