Perjantai 1.1.2021

3. vuosikerta

Uudenvuodenpäivä

Joulujakso, jouluaika

Pyhän Laurin kirkon alttari

Liturginen väri: valkoinen

Kuusi alttarikynttilää

Jeesuksen nimessä

Tammikuun ensimmäinen päivä sai kirkollisen sisältönsä jo ennen kuin sitä vietettiin kalenterivuoden vaihtumisen päivänä. Päivä on ns. joulun oktaavi (kahdeksas päivä, viikon kuluttua vietettävä jälkijuhla). Kuvaus Jeesuksen lapsuudesta on ehtinyt ympärileikkaukseen ja nimenantoon asti, ja siihen liittyen tekstit puhuvat Jeesuksen nimen merkityksestä. Muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei meille ole annettu. Jeesus-nimi merkitsee ’Herra on apu, Herra pelastaa’. Siihen nimeen on turvallista luottaa alkavana vuotena.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Jeesuksen nimeä kunnioittaen
on kaikkien polvistuttava,
ja jokaisen kielen on tunnustettava:
”Jeesus Kristus on Herra.”

Fil. 2:10–11

Psalmi:

Herra, meidän Jumalamme,
kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä!
Se julistaa sinun taivaallista kirkkauttasi.
  Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi.
  Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan,
  ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.
Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä,
kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen
– mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat.
  Mikä on ihmislapsi!
  Kuitenkin pidät hänestä huolen.
Sinä teit hänestä lähes kaltaisesi olennon,
seppelöit hänet kunnialla ja kirkkaudella.
  Sinä panit hänet hallitsemaan luotujasi,
  asetit kaiken hänen valtaansa:
lampaat ja härät, kaiken karjan,
metsän villit eläimet,
  taivaan linnut ja meren kalat,
  kaikki vesissä liikkuvat.
Herra, meidän Jumalamme,
suuri on sinun nimesi kautta koko maailman!

Ps. 8:2–10

  Kunnia Isälle ja Pojalle
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Ylistäköön minun suuni Herraa,
hänen pyhää nimeään kiittäkööt kaikki luodut
aina ja ikuisesti!

Ps. 145:21

TAI

Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja ikuisesti.

Hepr. 13:8

Jes. 42:5–8

Näin sanoo Jumala, Herra,
hän, joka loi taivaan ja levitti sen auki,
joka muovasi maan ja kaiken mitä siitä versoo
ja antoi sen päällä kulkeville elämän hengen:
- Vanhurskaan suunnitelmani mukaan
minä, Herra, olen kutsunut sinut.
Minä tartun sinun käteesi ja suojelen sinua.
Sinut minä asetan toteuttamaan sen liiton,
jonka olen tehnyt tämän kansan kanssa
kaikkien kansojen valoksi,
avaamaan sokeat silmät,
päästämään kahlitut vankeudesta,
tyrmästä ne, jotka sen pimennossa istuvat.
Minä olen Herra, Jahve on minun nimeni.
Kunniani kirkkautta minä en kenellekään luovuta,
en minulle kuuluvaa ylistystä jumalankuville.

TAI

1. Moos. 8:13–22

Ensimmäisenä päivänä ensimmäistä kuuta sinä vuonna, jona Nooa täytti kuusisataayksi vuotta, vedet eivät enää peittäneet maata. Nooa poisti arkin katon ja näki, että maan pinta oli kuivunut. Toisen kuun kahdentenakymmenentenäseitsemäntenä päivänä maa oli kokonaan kuiva.
    Silloin Jumala sanoi Nooalle: ”Lähde ulos arkista ja ota mukaan vaimosi, poikasi ja poikiesi vaimot. Vie mukanasi ulos kaikki eläimet, jotka ovat luonasi, kaikki elävät olennot, linnut, karjaeläimet ja maan päällä liikkuvat pikkueläimet. Vilisköön maa niitä jälleen, ja olkoot ne hedelmälliset ja lisääntykööt maan päällä.” Niin Nooa lähti poikiensa, vaimonsa ja poikiensa vaimojen kanssa ulos, ja kaikki eläimet, kaikki pikkueläimet, linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat, lähtivät suvuittain arkista.
    Sitten Nooa rakensi alttarin Herralle, otti kaikkia uhrikelpoisia karjaeläimiä ja uhrikelpoisia lintuja ja uhrasi ne polttouhrina alttarilla. Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, hän sanoi mielessään: ”Minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.
      - Niin kauan kuin maa pysyy,
      ei lakkaa kylvö eikä korjuu,
      ei vilu eikä helle,
      ei kesä eikä talvi,
      ei päivä eikä yö.”

Ap. t. 4:24–30

Kaikki alkoivat yhteen ääneen rukoilla Jumalaa.
    He sanoivat:
    ”Valtias, sinä joka olet luonut taivaan ja maan ja meren ja kaiken, mitä niissä on! Sinä olet antanut Pyhän Henkesi puhua palvelijasi Daavidin, meidän isämme, suulla:
      - Miksi pakanat raivoavat,
      kansat punovat turhia juonia?
      Maailman kuninkaat nousevat vastarintaan,
      hallitsijat liittoutuvat
      Herraa ja hänen Voideltuaan vastaan.
    Juuri näin on käynyt. Tässä kaupungissa Herodes ja Pontius Pilatus liittoutuivat pakanoiden ja Israelin kansan kanssa pyhää palvelijaasi Jeesusta vastaan, jonka sinä olit voidellut. He toteuttivat sen, minkä sinä voimallasi ja päätökselläsi olit ennalta määrännyt tapahtuvaksi. Katso nyt, Herra, kuinka he meitä uhkailevat! Anna palvelijoillesi voimaa pelotta julistaa sanaasi. Ojenna kätesi, niin että sairaat paranevat, että tapahtuu tunnustekoja ja ihmeitä pyhän palvelijasi Jeesuksen nimessä.”

TAI

Ilm. 3:7–8

”Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita:
    Näin sanoo Pyhä ja Tosi, Daavidin avaimen haltija, hän, jonka avaamaa ovea ei kukaan sulje, hän, jonka sulkemaa ovea ei kukaan avaa:
    Minä tiedän sinun tekosi. Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni.”

Matt. 4:12–16

Kun Jeesus sai kuulla, että Johannes oli vangittu, hän siirtyi Galileaan. Nasaretiin hän ei enää jäänyt, vaan hän asettui Kapernaumiin, joka on järven rannalla Sebulonin ja Naftalin heimojen alueella. Näin tapahtui, jotta toteutuisi profeetta Jesajan sana:
      - Sebulonin maa ja Naftalin maa,
      Meren tie, Jordanin takainen maa
      ja muukalaisten Galilea -
      kansa, joka asui pimeydessä,
      näki suuren valon.
      Niille, jotka asuivat kuoleman varjon maassa,
      loisti kirkkaus.

Päivän rukoukset

1

Ikuinen Isä,
sinä annoit Poikasi syntyä ihmiseksi meidän tähtemme
ja annoit hänelle nimen Jeesus.
Auta meitä elämään lyhyt elämämme niin,
ettemme kieltäisi hänen nimeään,
vaan saisimme ikuisen autuuden hänen kauttaan,
joka sinun ja Pyhän Hengen kanssa
elää ja hallitsee aina ja ikuisesti.

2

Herra Jeesus Kristus.
Sinä olet tullut ajalliseen elämäämme
antaaksesi meille ikuisen elämän.
Tahdomme alkaa uuden vuoden sinun nimessäsi.
Vahvista meitä kohtaamaan sen ilot ja vaikeudet.
Lisää luottamustamme ja lujita toivoamme.
Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.

3

Jeesus Kristus.
Sinä olet voima heikkoudessa ja valo pimeydessä.
Sinä olet uskomme ja elämämme perustus.
Sinun nimesi on Vapahtaja.
Rohkaise meitä etsimään vapautusta
omantunnon syytöksistä ja kaikesta,
mikä orjuuttaa ja pitää kahleissa.
Opeta meitä luottamaan sinuun syvemmin
ja jättämään tulevaisuutemme sinun käsiisi.
Kuule meitä, sinä, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.

4

Rakas Jumala.
Sinä annoit Pojallesi nimen Jeesus
jo ennen kuin hän syntyi.
Sinä tunnet meidät jokaisen nimeltä.
Kiitos päivästä, jolloin kasteessa otit meidät lapsiksesi.
Kiitos, että koko elämämme ajan olemme hoidossasi.
Nyt, aloittaessamme uutta vuotta,
pyydämme sinun johdatustasi
perheillemme ja koko elämällemme.
Pidä meistä huolta.
Ohjaa meitä niihin tehtäviin, joihin olet meidät tarkoittanut.
Kuule meitä Jeesuksen, Vapahtajamme nimessä.

5

Kaikkivaltias Isä.
Aikamme on sinun lahjaasi.
Kiitämme sinua päättyneestä vuodesta
ja huolenpidostasi.
Kiitos luomisen työstä,
jolla sinä ylläpidit elämää.
Kiitos pelastuksen lahjasta,
jonka sinä annoit meille
uskoksi, toivoksi ja rakkaudeksi.
Taivuta sydämemme tänä vuonna
kuulemaan Kristuksen ääntä sanassasi.
Tätä rukoilemme Poikasi Jeesuksen Kristuksen nimessä.

6

Jumala,
kiitos että saamme aloittaa uuden vuoden
sinun kasvojesi edessä.
Me emme tiedä,
mitä tämä vuosi tuo tullessaan.
Emme aina tiedä edes sitä,
mikä on parasta itsellemme ja toisille.
Sinä tiedät, mitä me tarvitsemme.
Sinä tunnet nekin asiat,
jotka tuntuvat vaikeilta ja kipeiltä.
Jätämme koko elämämme sinun käsiisi
ja pyydämme, että pidät meistä huolta.
Siunaa alkanut vuosi.
Sinua me ylistämme.