Maanantai 29.3.2021

3. vuosikerta

Hiljaisen viikon maanantai

Pääsiäisjakso, paastonaika

Malmin kirkon alttari

Liturginen väri: violetti tai sininen

Kaksi alttarikynttilää

Jeesus Getsemanessa

Palmusunnuntaina alkavan hiljaisen viikon jumalanpalveluksissa Kristuksen kärsimyshistoriaa voidaan seurata eri tavoin. Yksi tapa on lukea kärsimyshistoria kokonaisuudessaan, maanantaina Matteuksen, tiistaina Markuksen, keskiviikkona Luukkaan ja perjantaina Johanneksen evankeliumin mukaan.

Toinen mahdollisuus on käyttää hiljaisen viikon arkipäivien tekstiaineistoa.

Voidaan myös lukea perinteisiä ahtitekstejä. Maanantaihin kuuluvat Jeesuksen rukous Getsemanessa, hänen vangitsemisensa ja Pietarin kieltäminen (toinen ahti), tiistaihin Jeesuksen tutkiminen neuvoston, Pilatuksen ja Herodeksen edessä (kolmas ahti), keskiviikkoon hänen tuomitsemisensa ja viemisensä Golgatalle (neljäs ahti). Jeesuksen ristinkuolema (viides ahti) ja hautaaminen (kuudes ahti) kuuluvat pitkäperjantaihin. Ehtoollisen asettaminen, joka sisältyy ensimmäiseen ahtiin, kuuluu kiirastorstaihin.

Kristuksen kärsimyshistoriaa voidaan seurata myös perinteisen Ristin tien rukoushetkien avulla. Ristin tie koostuu useista pysähdyspaikoista (asemista), jotka ulottuvat Jeesuksen tuomitsemisesta hänen hautaamiseensa. Eri pysähdyspaikkoja voidaan myös yhdistellä.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti.

Fil. 2:8

Psalmi:

Kuule rukoukseni, Herra,
nouskoon huutoni sinun luoksesi!
  Älä kätke minulta kasvojasi, kun olen ahdingossa.
  Kallista korvasi minun puoleeni!
Kun huudan sinua avuksi,
älä viivytä vastaustasi.
  Päiväni haihtuvat kuin savu,
  tuska polttaa luitani kuin tuli.
Sisimpäni on kuin kulottunut ruoho. Enää en muista syödäkään,
huokailen vain, olen pelkkää luuta ja nahkaa.
  Minä olen kuin huuhkaja autiomaassa,
  kuin pöllö, joka asustaa raunioissa.
Minä valvon yöni, olen yksin
kuin katolla kyyhöttävä lintu.
  Viholliseni pilkkaavat minua päivät pitkät,
  kirotessaan vihamiehiään he käyttävät minun nimeäni.
Minä syön leipänäni tuhkaa,
kyyneleet maustavat juomani.

Ps. 102:2–10

Antifoni toistetaan

Jer. 18:19–20

Jeremian kirjasta, luvusta 18

Herra, kuule sinä minua!
Kuuntele, mitä vastustajani puhuvat!
Miksi hyvä palkitaan pahalla?
He ovat kaivaneet kuopan,
jotta minä lankeaisin siihen.
Muista, kuinka minä sinun edessäsi
olen puhunut heistä hyvää
kääntääkseni vihasi heistä pois.

1. Piet. 2:21–24

Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä, luvusta 2

Kristus kärsi teidän puolestanne ja jätti teille esikuvan, jotta seuraisitte hänen jälkiään.
      - Hän ei syntiä tehnyt,
      hänen suustaan ei valhetta kuultu.
    Häntä herjattiin, mutta hän ei vastannut herjauksella, hän kärsi, mutta ei uhkaillut, vaan uskoi itsensä oikeamielisen tuomarin haltuun. Itse, omassa ruumiissaan, hän ”kantoi meidän syntimme” ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. ”Hänen haavansa ovat teidät parantaneet.”

Matt. 26:30–56

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 26

Laulettuaan kiitosvirren he lähtivät Öljymäelle. Silloin Jeesus sanoi heille: ”Tänä yönä te kaikki luovutte minusta, sillä on kirjoitettu: ’Minä lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle.’ Mutta kuolleista noustuani menen teidän edellänne Galileaan.” Pietari keskeytti hänet ja sanoi: ”Vaikka kaikki muut luopuisivat sinusta, minä en koskaan luovu.” Jeesus vastasi: ”Totisesti: tänä yönä, ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmesti kiellät minut.” Pietari sanoi: ”Vaikka minun pitäisi kuolla kanssasi, minä en ikinä sinua kiellä.” Samaa vakuuttivat muutkin opetuslapset.
    Sitten Jeesus tuli opetuslasten kanssa Getsemane-nimiseen paikkaan ja sanoi heille: ”Jääkää te tähän siksi aikaa kun minä käyn tuolla rukoilemassa.” Pietarin ja molemmat Sebedeuksen pojat hän otti mukaansa. Murhe alkoi nyt ahdistaa häntä, ja hän joutui tuskan valtaan. Hän sanoi heille: ”Olen tuskan vallassa, kuoleman tuskan. Odottakaa tässä ja valvokaa minun kanssani.” Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi kasvoilleen maahan ja rukoili: ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.”
    Hän palasi opetuslasten luo ja tapasi heidät nukkumasta. Silloin hän sanoi Pietarille: ”Ettekö te edes hetken vertaa jaksaneet valvoa kanssani? Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko.”
    Hän meni taas etäämmäksi ja rukoili toistamiseen: ”Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi.” Palatessaan hän tapasi taas opetuslapset nukkumasta, sillä uni oli alkanut painaa heidän silmiään. Hän jätti heidät siihen, meni taas kauemmaksi ja rukoili kolmannen kerran samoin sanoin. Sitten hän tuli opetuslasten luo ja sanoi heille: ”Yhäkö te nukutte ja lepäätte? Hetki on tullut. Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin. Nouskaa, nyt me lähdemme! Minun kavaltajani on jo lähellä.”
    Jeesuksen vielä puhuessa tuli Juudas, yksi kahdestatoista opetuslapsesta, ja hänen kanssaan miekoin ja seipäin aseistautunut suuri miesjoukko, jonka ylipapit ja kansan vanhimmat olivat lähettäneet. Jeesuksen kavaltaja oli sopinut miesten kanssa merkistä: ”Se on se mies, jota minä suutelen. Ottakaa hänet kiinni.” Hän meni suoraa päätä Jeesuksen luo, sanoi: ”Terve, rabbi!”, ja suuteli häntä. Jeesus sanoi hänelle: ”Ystävä, tätä varten sinä olet tullut.” Silloin miehet astuivat lähemmäs, kävivät käsiksi Jeesukseen ja vangitsivat hänet.
    Yksi Jeesuksen seuralaisista ryhtyi vastarintaan, veti miekkansa esiin ja iski ylipapin palvelijaa niin että tältä irtosi korva. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Pane miekkasi tuppeen. Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan kaatuu. Luuletko, etten voisi pyytää apua Isältäni? Hän lähettäisi tänne heti kaksitoista legioonaa enkeleitä ja enemmänkin. Mutta kuinka silloin kävisivät toteen kirjoitukset, joiden mukaan näin täytyy tapahtua?”
    Jeesus sanoi sitten miesjoukolle: ”Tehän olette lähteneet kuin rosvon kimppuun! Miekat ja seipäät käsissä te tulette minua vangitsemaan. Minä olen joka päivä istunut temppelissä opettamassa, ettekä te ole ottaneet minua kiinni. Mutta kaikki tämä on tapahtunut, jotta profeettojen kirjoitukset kävisivät toteen.”
    Silloin kaikki opetuslapset jättivät hänet ja pakenivat.

Päivän rukoukset

1

Rakas Vapahtajamme Jeesus Kristus.
Sinä luovuit taivaallisesta kirkkaudestasi,
otit orjan muodon ja tulit yhdeksi meistä.
Sinä kuljit puolestamme tuskien tien.
Anna meidän olla oppilaitasi,
pyhitä meidät palvelukseesi
ja tee meidät eläväksi,
Jumalalle mieluiseksi uhriksi.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

2

Herrani Jeesus Kristus,
sinä menit oppilaittesi kanssa Getsemanen puutarhaan,
missä sinut täytti epätoivo ja murhe.
Pyydän kärsimisesi ja kilvoituksesi tähden:
Auta minuakin valvomaan ja rukoilemaan,
etten lankeaisi kiusaukseen.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

3

Jumala,
sinä tulit Pojassasi jakamaan
meidän elinehtomme ja elämämme kriisitilanteet.
Me kiitämme sinua tästä ja pyydämme:
Anna meille anteeksi,
kun väistämme vastuumme ja petämme luottamuksesi.
Kuule rukoushuutomme ja salli meidän kokea
kaikessa pimeydessä ja taistelussa läsnäolosi.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.