Maanantai 23.10.2023

2. vuosikerta

21. sunnuntai helluntaista

Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

Jeesuksen lähettiläät

Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on lahja. Hän lupasi syntien anteeksiantamuksen kaikkein syntisimmillekin. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Kristitty on Vapahtajan lähettiläs, ”Kristus lähimmäiselleen”.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Siunatkoon Jumala meitä,
ja palvelkoot häntä kaikki maan ääret.

Ps. 67:8

Psalmi:

Anteeksiantava ja laupias on Herra,
hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä.
  Herra on hyvä kaikille,
  hän armahtaa kaikkia luotujaan.
Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi,
uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua!
  Julistakoot he valtakuntasi kunniaa,
  kertokoot mahtavista teoistasi.
Saattakoot he ihmisten tietoon Herran väkevät teot
ja hänen valtakuntansa mahdin ja loiston.
  Sinun valtakuntasi on ikuinen,
  sinun herruutesi pysyy polvesta polveen.

Ps. 145:8–13

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Koko maa oppii tuntemaan sinun tiesi, Jumala,
ja kaikki kansat saavat tietää, että sinä autat.

Ps. 67:3

5. Moos. 31:6–8

Viidennestä Mooseksen kirjasta, luvusta 31

Mooses sanoi israelilaisille:
    ”Olkaa vahvoja ja rohkeita, älkää pelätkö älkääkä säikkykö noita kansoja, sillä Herra, teidän Jumalanne, kulkee teidän kanssanne. Hän ei jätä teitä yksin eikä hylkää teitä.”
    Mooses kutsui luokseen Joosuan ja sanoi hänelle kaikkien israelilaisten ollessa läsnä: ”Ole vahva ja rohkea. Sinä viet tämän kansan siihen maahan, jonka Herra esi-isillemme vannomallaan valalla sille lupasi, ja sinä jaat sen maan israelilaisille perinnöksi. Herra itse kulkee sinun edelläsi. Hän on sinun kanssasi, hän ei jätä sinua yksin eikä hylkää sinua. Älä lannistu, älä pelkää.”

Kol. 1:9–11

Kirjeestä kolossalaisille, luvusta 1

Me olemme lakkaamatta rukoilleet teidän puolestanne ja pyytäneet, että te saisitte runsaasti hengellistä viisautta ja ymmärrystä ja tulisitte täydelleen tuntemaan Jumalan tahdon. Rukoilemme, että eläisitte Herralle kunniaksi ja kaikessa hänen mielensä mukaan ja että kantaisitte hedelmää tekemällä kaikkea hyvää ja kasvaisitte Jumalan tuntemisessa. Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä olemaan aina kestäviä ja kärsivällisiä.

Luuk. 10:1–12

Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 10

Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä.
    Hän sanoi heille: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.
    Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: ’Rauha tälle kodille.’ Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille. Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta toiseen.
    Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’ Mutta jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: ’Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut - pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!’ Minä sanon teille: Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sellainen kaupunki.”

Päivän rukoukset

1

Herra Jumala, taivaallinen Isä.
Sinä olet kutsunut meidät valtakuntaasi.
Pue meidät vanhurskautesi vaatteeseen
taivaan juhlaa varten.
Avaa sydämemme Hengelläsi
ottamaan kiitollisina vastaan lahjasi.
Älä salli meidän häpäistä nimeäsi
kovettamalla mielemme kutsusi edessä.
Tätä pyydämme Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden.

2

Kaikkivaltias Jumala.
Sinä olet luvannut antaa viisautta niille, jotka sitä pyytävät.
Varusta meidät Henkesi voimalla,
niin että pystyisimme todistamaan sinusta
ja jakamaan lahjojasi maailman puutteeseen ja hätään.
Anna alttiutta mennä kaikkialle, mihin vain lähetät meidät.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

3

Herra, meille opetetaan,
että viisas varmistaa nykyhetken onnen.
Me rakennamme tulevaisuutemmekin
terveyden, omaisuuden ja turvallisuuden varaan.
Mutta sinun tielläsi, Herra,
tulevaisuus saapuu vähin varustein:
ei leipää, ei laukkua, ei rahaa.
Suuntaa mielemme sitä kohti
ja auta meitä luottamaan yksin sinuun.
Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen nimessä.

4

Herra, muukalainen sinä olit maailmassa.
Muukalainen on myös kirkkosi.
Kun sinut torjuttiin, sinä käänsit selkäsi.
Herra, auta nyt meitä.
Kun pelko ahdistaa, anna rohkeutta.
Kun helppo tie kiehtoo, anna lujuutta.
Kun välinpitämättömyys valtaa mielen, anna rakkautta.
Kuule meitä pyhän ristisi tähden.

5

Rakas taivaallinen Isämme.
Sinä olet lähellä meitä jokaista.
Kiitos, että olet antanut meille suuren tehtävän
viedä ilosanomaa Pojastasi Jeesuksesta
kaikille kansoille.
Sinä tiedät, millaisia me olemme.
Kiitos, että silti tahdot luottaa meihin.
Omin voimin me emme pysty
täyttämään tehtävääsi.
Rukoilemme,
että annat Pyhän Hengen
vahvistaa ja johdattaa meitä.
Kiitos, kun olet luvannut olla kanssamme
elämämme kaikkina päivinä.