Maanantai 14.11.2022

1. vuosikerta

Valvomisen sunnuntai

Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

Valvokaa!

Valvomisen sunnuntai on kirkkovuoden viimeistä edellinen sunnuntai. Tämän sunnuntain sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Väsymisen ja välinpitämättömyyden vaara on suuri. Ihminen kotiutuu helposti tähän maailmaan ja unohtaa, ettei hän elä täällä pysyvästi. Kristityn tulisi olla joka hetki valmis lähtemään tästä elämästä. Valvominen ei kuitenkaan ole voimia kuluttavaa jännitystä vaan turvallista luottamusta siihen, että Jumala vie meissä aloittamansa hyvän työn päätökseen. Jumalan lupauksen mukaisesti kristityt odottavat ”uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee” (2. Piet. 3:13).

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Me odotamme uusia taivaita ja uutta maata,
joissa vanhurskaus vallitsee.

2. Piet. 3:13

Psalmi:

Herra, sinä olet meidän turvamme
polvesta polveen.
  Jo ennen kuin vuoret syntyivät,
  ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa, sinä olit.
  Jumala, ajasta aikaan sinä olet.
Sinä annat ihmisten tulla maaksi jälleen ja sanot:
”Palatkaa tomuun, Aadamin lapset.”
  Tuhat vuotta on sinulle kuin yksi päivä,
  kuin eilinen päivä, mailleen mennyt, kuin öinen vartiohetki.
Me katoamme kuin uni aamun tullen,
kuin ruoho, joka hetken kukoistaa,
  joka vielä aamulla viheriöi
  mutta illaksi kuivuu ja kuihtuu pois.
Opeta meille, miten lyhyt on aikamme,
että saisimme viisaan sydämen.
  Herra, käänny jo puoleemme. Kuinka kauan vielä viivyt?
  Armahda meitä, palvelijoitasi!
Ravitse meitä armollasi joka aamu,
niin voimme iloita elämämme päivistä.
  Niin kuin annoit murheen, anna meille ilo
  yhtä monena vuotena kuin vaivamme kesti.

Ps. 90:1–6, 12–15

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Minä odotan Herraa kuin vartijat aamua,
hartaammin kuin vartijat aamua.

Ps. 130:6

Aam. 4:12–13

Aamoksen kirjasta, luvusta 4

Valmistaudu kohtaamaan Jumalasi, Israel!
Katso, hän on muovannut vuoret ja luonut tuulen.
Hän ilmoittaa ihmisille tahtonsa.
Hän tekee aamunkoiton ja yön pimeyden,
hän kulkee maan kukkuloiden yli.
Hänen nimensä on Herra, Jumala, Sebaot.

2. Piet. 3:8–14, 18

Toisesta Pietarin kirjeestä, luvusta 3

Älkää, rakkaat ystävät, unohtako tätä: Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.
    Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan. Koska tämä kaikki näin hajoaa, millaisia onkaan pyhässä elämässä ja hurskaissa teoissa oltava niiden, jotka odottavat Jumalan päivää ja jouduttavat sen tuloa - tuon päivän, joka saa taivaat liekehtien hajoamaan ja taivaankappaleet sulamaan kuumuudesta. Mutta meillä on hänen lupauksensa, ja siihen luottaen me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus vallitsee.
    Rakkaat ystävät! Kun te tätä kaikkea odotatte, pyrkikää siihen, että Herra aikanaan voisi havaita teidät puhtaiksi ja moitteettomiksi ja teillä olisi rauha. Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.

Matt. 25:1–13

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 25

Jeesus puhui tämän vertauksen:
    ”Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: ’Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!’ Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: ’Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta viisaat vastasivat: ’Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.’ Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi: ’Totisesti, minä en tunne teitä.’
    Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”

Päivän rukoukset

1

Pyhä Jumala.
Olet luvannut,
että Kristus saapuu kaikkien pyhiensä kanssa.
Varjele meitä pahasta,
niin että olemme silloin pyhät ja nuhteettomat.
Auta meitä ankkuroitumaan yhä syvemmin sanasi lupauksiin
ja kannustamaan toisiamme uskoon ja hyviin tekoihin.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

2

Herra, meidän Jumalamme.
Sinä olet ilmoittanut meille Raamatussa
myös lopun ajan tapahtumista.
Vahvista meitä Hengelläsi,
niin ettei Kristuksen tulon odotus herätä meissä pelkoa
tai kahlitse toivottomuuteen.
Lahjoita meille luja usko siihen,
ettei mikään voi erottaa meitä rakkaudestasi,
joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa.
Tätä rukoilemme hänen nimessään.

3

Kaikkivaltias, pyhä Jumala.
Sinä olet ajan ja ikuisuuden Herra,
sinun tiedossasi ovat elämämme päivät.
Opeta meitä käyttämään oikein tämä lyhyt aika,
jonka olet antanut elettäväksemme.
Auta valvomaan, rohkaise rukoilemaan.
Anna kestävyyttä,
ettemme lakkaisi odottamasta,
vaan olisimme valmiina,
kun Herramme Jeesus Kristus saapuu kirkkaudessaan.
Tätä rukoilemme hänen nimessään.

4

Sinä tulet, Herra Kristus,
hetkenä, jota emme tiedä.
Sinä olet jo läsnä, kun me vielä odotamme.
Sinä tulet kerran – ja tulet joka päivä, Herra Kristus.
Tulet kohti ja yllätät meidät,
sinä köyhä, nälkäinen, sairas ja koditon.
Anna meidän havahtua, Herra Kristus,
anna havaita, että olet keskellämme
ja että siksi jokainen päivä
on tuomion päivä ja armon päivä.
Tule, Herra Jeesus.

5

Pyhä Jumala.
Sinä loit kerran tämän maailman.
Sinun käsissäsi on myös maailman tulevaisuus.
Auta meitä valvomaan ja elämään aina sinun lähelläsi.
Kiitos, ettei meidän tarvitse pelätä mitään,
kun sinä olet meidän kanssamme.
Ohjaa meitä ymmärtämään
oma paikkamme maailmassa,
niin että voimme palvella sinua
niin kauan kuin elämme.
Kiitos, että olet valmistanut meille kodin,
jossa saamme tämän elämän jälkeen
elää luonasi ikuisesti.