Lauantai 26.8.2023

2. vuosikerta

12. sunnuntai helluntaista

Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

Itsensä tutkiminen

Jumalan sana neuvoo meitä arvioimaan itseämme ja elämäntapaamme. Oikea itsensä tunteminen näkyy nöyryytenä ottaa vastaan armo yksin Jumalan lahjana. Itseriittoisuus vääristää ihmisen todellisuudentajun. Hän kuvittelee pystyvänsä täyttämään Jumalan tahdon omin neuvoin.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Murtunut mieli on minun uhrini,
särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.

Ps. 51:19

Psalmi:

Sinua, sinua vastaan olen rikkonut,
olen tehnyt vastoin sinun tahtoasi.
  Oikein teet, kun minua nuhtelet,
  ja syystä sinä minut tuomitset.
Syntinen olin jo syntyessäni,
synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun.
  Mutta sinä tahdot sisimpääni totuuden – 
  ilmoita siis minulle viisautesi!
Vihmo minut puhtaaksi iisopilla
ja pese minut lunta valkeammaksi.
  Suo minun kuulla ilon ja riemun sana,
  elvytä mieli, jonka olet murtanut.
Käännä katseesi pois synneistäni
ja pyyhi minusta kaikki pahat tekoni.
  Jumala, luo minuun puhdas sydän
  ja uudista minut, anna vahva henki.
Älä karkota minua kasvojesi edestä,
älä ota minulta pois pyhää henkeäsi.
  Anna minulle jälleen pelastuksen riemu
  ja suo minun iloiten sinua seurata.

Ps. 51:6–14

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Herra, avaa minun huuleni,
niin suuni julistaa sinun kunniaasi.

Ps. 51:17

Job 42:1–6

Jobin kirjasta, luvusta 42

Job sanoi Herralle:
- Nyt minä ymmärrän, että kaikki on sinun vallassasi
eikä mikään suunnitelmasi ole mahdoton
sinun toteuttaa.
Sinä kysyit: ”Kuka on tämä,
joka näin peittää minun tarkoitukseni
mielettömillä puheillaan?”
Minä se olen. Olen puhunut mitään ymmärtämättä
asioista, joita en käsitä -
ne ovat minulle liian ihmeellisiä.
Sinä sanoit: ”Kuuntele nyt, kun minä puhun.
Nyt minä kysyn sinulta, ja sinä vastaat.”
Vain korvakuulolta sinut tunsin.
Nyt ovat silmäni nähneet sinut.
Sen tähden minä häpeän puheitani
ja kadun niitä
tomussa ja tuhkassa.

TAI

1. Sam. 17:37–45, 48–50

Ensimmäisestä Samuelin kirjasta, luvusta 17

Daavid sanoi: ”Herra, joka pelasti minut leijonan ja karhun kynsistä, pelastaa minut myös tuon filistealaisen käsistä.” Silloin Saul sanoi Daavidille: ”Mene, Herra olkoon sinun kanssasi!”
    Saul puki Daavidin ylle oman sotapaitansa, pani pronssikypärän hänen päähänsä ja puki hänen päälleen haarniskan. Daavid sitoi vielä miekan vyölleen. Mutta näissä varusteissa hän ei pystynyt kävelemään, sillä hän ei ollut koskaan ennen käyttänyt sellaisia. Daavid sanoi Saulille: ”Minä en voi näissä edes kävellä. En ole koskaan käyttänyt tällaisia.” Ja Daavid riisui ne yltään.
    Daavid otti sauvansa, valitsi joenuomasta viisi sileää kiveä ja pani ne paimenlaukkuunsa, jossa hän piti tavaroitaan. Sitten hän lähti linko kädessä astumaan kohti filistealaista. Tämä lähestyi Daavidia edellään kilvenkantaja. Filistealainen katseli Daavidia ja näki, että hän oli sorea, parraton nuorukainen, mitätön vastustajaksi. Hän huusi Daavidille: ”Koirako minä olen, kun tulet minua vastaan keppi kädessä?” Ja filistealainen kirosi Daavidia kaikkien jumaliensa nimeen ja sanoi: ”Tule tänne, niin minä syötän sinun lihasi taivaan linnuille ja villipedoille!” Mutta Daavid vastasi: ”Sinä tulet minua vastaan mukanasi miekka, tappara ja keihäs, mutta minä tulen sinua vastaan Herran Sebaotin nimessä. Hän on sen sotajoukon Jumala, jota sinä olet pilkannut.”
    Kun filistealainen lähti tulemaan Daavidia kohti, Daavid ryntäsi juosten häntä vastaan, pisti kätensä laukkuun ja otti sieltä kiven. Hän linkosi sen ja osui filistealaista otsaan. Kivi puhkaisi otsan, ja filistealainen kaatui suulleen maahan. Näin Daavid voitti filistealaisen ilman miekkaa pelkällä lingolla ja kivellä, kaatoi hänet maahan ja otti hänet hengiltä.

Room. 7:14–25

Kirjeestä roomalaisille, luvusta 7

Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.
    Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.

Matt. 21:28–32

Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 21

Jeesus sanoi ylipapeille ja kansan vanhimmille:
    ”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni.
Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?”
    ”Edellinen”, he vastasivat.
    Jeesus sanoi:
    ”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te. Johannes avasi teille vanhurskauden tien, mutta te ette uskoneet häntä. Portot ja publikaanit sen sijaan uskoivat, ja vaikka te sen näitte, te ette jälkeenpäinkään tulleet katumukseen ettekä uskoneet häntä.”

Päivän rukoukset

1

Taivaallinen Isämme.
Sinä olet pyhä ja vanhurskas,
me olemme syntisiä.
Ylpeydessämme koetamme parannella itseämme
ja yritämme ansaita sinulta armon ja hyväksynnän.
Poista meistä hyödytön itsemme tarkkailu
ja omatekoinen hengellisyys.
Pehmennä rakkaudellasi kovuutemme
ja anna meille nöyryyttä ottaa vastaan armosi.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

2

Rakas Vapahtajamme.
Sinä olet kieltänyt meitä tuomitsemasta
ja väheksymästä toisiamme.
Olemme kuitenkin korottaneet itseämme painamalla muita,
olemme lyöneet lyötyjä ja turhentaneet toisten uskon.
Herramme, ota meistä pois
ylemmyydentunto ja katkeruus.
Katko sisimpämme kahleet,
niin että voisimme elää
avoimessa yhteydessä sinuun ja toisiimme.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

3

Jumala, Isämme.
Anna meille armo katua syntejämme
ja tunnustaa ne sinulle.
Anna meille usko,
joka on vilpitön ja teeskentelemätön.
Lahjoita rakkaus,
joka parantaa sisäiset kipumme
ja on lähimmäisiämme kohtaan
lempeä ja kärsivällinen.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

4

Herramme Jeesus Kristus.
Joudumme usein kokemaan,
että omat perustuksemme
ja tukirakennelmamme sortuvat.
Kiitämme sinua siitä,
että armosi on luja kuin kallio
ja me saamme levätä siinä turvallisesti.
Vapauta meidät ponnistelusta ja teennäisyydestä
ja johdata siihen lepoon,
jonka vain sinä voit lahjoittaa.
Kasvata meitä aitoon ihmisyyteen
ja tee meistä rakastavia lähimmäisiä.
Kuule meitä, Kristus, joka elät ja hallitset
Isän ja Pyhän Hengen kanssa aina ja ikuisesti.

5

Pyhä Jumala.
Sinun edessäsi ei kukaan voi kerskailla
omilla ansioillaan tai hyvillä teoillaan.
Olemme kaikki samalla viivalla.
Anna anteeksi ylpeytemme.
Auta meitä tunnustamaan rikkomuksemme
ja ottamaan vastaan anteeksiantava rakkautesi.
Kiitos, että olet luvannut olla lähellä
kaikkia, joilla on paha mieli.
Kuule rukouksemme Jeesuksen, Vapahtajamme tähden.