Lauantai 21.5.2022

1. vuosikerta

4. sunnuntai pääsiäisestä (Cantate)

Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Munkkivuoren kirkon alttari

Liturginen väri: valkoinen

Neljä alttarikynttilää

Taivaan kansalaisena maailmassa

Kehotus cantate (= laulakaa) sekä sen pohjana oleva psalmi 98 kytkevät tämän pyhän vahvasti pääsiäisajan ”iloisten” sunnuntaiden ketjuun. Seurakunta kulkee Voittajan jäljissä totuudessa ja rakkaudessa kohti täydellistä iloa taivaassa. Pyhän Hengen johtamina kristityt saavat jo nyt elää taivaan kansalaisina maailmassa.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Laulakaa Herralle uusi laulu!
Hän on tehnyt ihmeellisiä tekoja.
Hänen oikea kätensä, hänen pyhä voimansa
on tuonut voiton.

Ps. 98:1

Psalmi:

Herra näytti, että hän on meidän pelastajamme,
hän osoitti vanhurskautensa kansojen nähden.
  Hän muisti Israelin kansaa,
  osoitti jälleen laupeutensa ja uskollisuutensa.
Maan ääretkin saivat tietää,
että Jumalamme pelasti meidät.
  Maa, kohota Herralle riemuhuuto!
  Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa!
Ylistäkää Herraa harpun sävelin,
soittakaa ja laulakaa!
  Vaskitorvin ja oinaansarvin
  kohottakaa ylistyksenne Herralle, kuninkaalle!
Pauhatkoon meri kaikkineen,
juhlikoon maa, juhlikoot sen asukkaat!
  Taputtakoot virrat käsiään,
  yhtykööt vuoret niiden iloon Herran edessä,
  sillä hän tulee ja tuo maailmaan oikeuden.
Hän hallitsee maanpiiriä vanhurskaasti,
tuomitsee kansoja oikeuden mukaan.

Ps. 98:2–9

  Kunnia Isälle ja Pojalle
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Minä annan teille uuden käskyn:
rakastakaa toisianne!

Joh. 13:34

Jes. 63:7–9

Jesajan kirjasta, luvusta 63

Herran armotöitä minä julistan,
Herran ylistettäviä tekoja,
muistaen kaikkea sitä, minkä Herra on meille tehnyt,
hänen suurta hyvyyttään Israelia kohtaan,
kaikkea, minkä hän on sille tehnyt,
hän, joka on uskollinen ja täynnä armoa.
Hän sanoi: ”Hehän ovat minun kansaani,
omia lapsiani, jotka eivät minusta luovu.”
Niin hän tuli heidän pelastajakseen,
vapautti heidät ahdingosta.
Ei sanansaattaja, ei enkeli,
vaan hänen kasvojensa kirkkaus pelasti heidät.
Rakkaudessaan säälivänä
hän lunasti heidät vapaiksi,
hän nosti ja kantoi heitä
kaikkina menneinä päivinä.

Jaak. 1:17–21

Jaakobin kirjeestä, luvusta 1

Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi. Päätöksensä mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, että olisimme hänen luomistekojensa ensi hedelmä.
    Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan ja hidas vihaan, sillä miehen viha ei johda oikeudenmukaisuuteen, jota Jumala tahtoo. Olkaa siis sävyisiä ja pankaa pois kaikki saasta ja pahuus. Ottakaa vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi pelastaa teidän sielunne.

Joh. 16:5–15

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 16

Jeesus sanoi:
    ”Nyt minä menen hänen luokseen, joka on minut lähettänyt. Kukaan teistä ei kysy minulta, minne minä menen, vaan sydämenne on täynnä murhetta sen johdosta, mitä teille sanoin. Mutta minä sanon teille totuuden: teille on hyödyksi, että minä menen pois. Ellen mene, ei Puolustaja voi tulla luoksenne. Mutta mentyäni pois minä lähetän hänet luoksenne, ja hän tulee ja paljastaa, että maailma on väärässä, hän paljastaa, mitä on synti, mitä vanhurskaus ja mitä tuomio. Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun, vanhurskaus tulee julki siinä, että minä menen Isän luo ettekä te enää näe minua, ja tuomio on siinä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.
    Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. Hän ei näet puhu omissa nimissään, vaan puhuu sen, minkä kuulee, ja ilmoittaa teille, mitä on tuleva. Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta. Kaikki, mikä on Isän, on myös minun. Siksi sanoin, että hän saa minulta sen, minkä hän teille ilmoittaa.”

Päivän rukoukset

1

Herra, meidän Jumalamme.
Sinä herätit Poikasi kuolleista
ja annoit suuhumme uuden virren,
ylistyksen ja kiitoksen laulun.
Rohkaise meitä
sanoin ja sävelin julistamaan sanomaasi
ja kutsumaan ihmisiä iloon ja ylistykseen.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

2

Kaikkivaltias Jumala.
Sinä olet lähettänyt Totuuden Hengen
valoksi pimeyteemme,
niin että pysyisimme
oikeuden ja vanhurskauden tiellä.
Anna omillesi voima hylätä kaikki,
mikä murentaa uskoa sinuun.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

3

Taivaan ja maan Luoja.
Me kiitämme sinua kaikista teoistasi.
Avaa meille sanasi
ja opeta meidät tuntemaan Kristuksen rakkaus,
niin että ylistämme kiitosvirsin kunniaasi ja armoasi.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

4

Jumala,
silloin kun vaarat uhkaavat meitä,
ajattelemme helposti vain itseämme.
Mietimme, miten itse selviytyisimme vaikeasta tilanteesta
ajattelematta, miten muiden käy.
Anna meille avara sydän,
niin että otamme huomioon myös toiset.
Opeta meitä luopumaan omista eduistamme,
jos niiden mukaan toimiminen
on vahingoksi toisille ihmisille.
Auta meitä luottamaan sinun huolenpitoosi.
Sinä voit muuttaa uhkaavankin tilanteen hyväksi.
Kuule meitä Jeesuksen, auttajamme tähden.