Lauantai 16.10.2021

3. vuosikerta

20. sunnuntai helluntaista

Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

Usko ja epäusko

Usko näkee Jeesuksessa Jumalan Pojan, jolla on valta tehdä Jumalan tekoja. Jeesuksen eläessä monet epäilivät häntä tai loukkaantuivat häneen, torjuivat hänen jumaluutensa ja pitivät häntä kansanvillitsijänä. Usko ja epäusko taistelevat myös jokaisen kristityn sydämessä. Siksi Jeesuksen seuraaja joutuu arvioimaan oman uskonsa perusteita.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Sinä, Herra, hallitset ikuisesti,
sinun nimesi kaikuu polvesta polveen.

Ps. 102:13

Psalmi:

Kuuntele, kansani, mitä opetan,
tarkatkaa sanojani, te kaikki.
  Minä aion esittää viisaiden mietteitä,
  tuon julki menneisyyden arvoituksia,
vanhoja asioita, joista olemme kuulleet,
joista isämme ovat meille kertoneet.
  Me emme salaa niitä lapsiltamme
  vaan kerromme tulevillekin polville Herran voimasta,
  Herran teoista, ihmeistä, joita hän on tehnyt.
Hän sääti Jaakobille säädöksensä,
hän antoi Israelille lakinsa
  ja käski meidän isiämme opettamaan ne lapsilleen,
  jotta tulevakin polvi ne tuntisi,
jotta vastedes syntyvätkin ne oppisivat
ja kertoisivat omille lapsilleen.
  Jumalaan heidän tulee turvautua,
  muistaa, mitä hän on tehnyt,
  ja noudattaa hänen käskyjään,
jotta eivät olisi kuin isänsä, nuo tottelemattomat ja uppiniskaiset,
jotka häilyivät sinne tänne eivätkä pysyneet uskollisina Jumalalle.

Ps. 78:1–8

  Kunnia Isälle ja Pojalle
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Herran käsi on meidän yllämme.
Herran käsi on voimallinen!

Ps. 118:16

4. Moos. 21:4–9

Neljännestä Mooseksen kirjasta, luvusta 21

Kiertääkseen Edomin maan israelilaiset lähtivät Horinvuoren luota Kaislamerelle vievää reittiä. Matkalla kansa kävi kärsimättömäksi ja alkoi puhua Jumalaa ja Moosesta vastaan: ”Miksi te toitte meidät pois Egyptistä tänne autiomaahan kuolemaan? Täällä ei ole leipää eikä vettä. Aina vain tätä samaa kurjaa ruokaa!”
    Silloin Herra lähetti kansan kimppuun myrkkykäärmeitä, ja niiden puremiin kuoli suuri joukko israelilaisia. Kansa tuli Mooseksen luo sanomaan: ”Me teimme synnin, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa, että hän ottaisi nämä käärmeet pois meitä ahdistamasta.” Mooses rukoili kansan puolesta, ja Herra sanoi Moosekselle: ”Tee käärmeen kuva ja pane se tangon päähän. Jokainen pureman saanut, joka katsoo siihen, jää eloon.” Mooses teki pronssista käärmeen ja pani sen tangon päähän. Kun ne, joita käärmeet olivat purreet, katsoivat pronssikäärmettä, he jäivät eloon.

Kol. 1:19–23

Kirjeestä kolossalaisille, luvusta 1

      Jumala näki hyväksi
      antaa kaiken täyteyden asua hänessä
      sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon
      ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan
      kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.
    Tekin olitte ennen Jumalasta vieraantuneita ja häntä kohtaan vihamielisiä, kun elitte pahojen tekojenne vallassa. Mutta nyt hän on tehnyt teidän kanssanne sovinnon, kun Kristus omassa ruumiissaan kärsi kuoleman asettaakseen teidät pyhinä, nuhteettomina ja moitteettomina Jumalan eteen. Teidän on vain pysyttävä lujina uskon perustalla, horjahtamatta pois siitä toivosta, jonka teidän kuulemanne evankeliumi antaa. Tämä evankeliumi on julistettu kaikille luoduille taivaan alla, ja minusta, Paavalista, on tullut sen palvelija.

Joh. 7:40–52

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 7

Jeesuksen sanat kuultuaan jotkut väkijoukosta sanoivat: ”Tämän täytyy olla se profeetta.” Toiset sanoivat: ”Hän on Messias.” Mutta toiset epäilivät: ”Ei kai Messias Galileasta tule! Kirjoituksissahan sanotaan, että Messias on Daavidin jälkeläinen ja tulee Betlehemistä, Daavidin kotikaupungista.” Näin ihmiset alkoivat kiistellä hänestä. Muutamat halusivat ottaa hänet kiinni, mutta kukaan ei kuitenkaan käynyt häneen käsiksi.
    Jeesusta pidättämään lähetetyt miehet palasivat ylipappien ja fariseusten luo, ja nämä kysyivät: ”Miksi ette tuoneet häntä?” Miehet vastasivat: ”Yksikään ihminen ei ikinä ole puhunut sillä tavoin kuin hän.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Oletteko tekin antaneet eksyttää itsenne? Onko kukaan hallitusmies uskonut häneen? Tai yksikään fariseus? Tuo rahvas ei tiedä laista mitään - kirottuja kaikki!” Silloin Nikodemos, joka itse oli fariseus ja oli aiemmin käynyt tapaamassa Jeesusta, sanoi: ”Eihän meidän lakimme mukaan ketään voi tuomita, ennen kuin on kuultu häntä ja otettu selville, mitä hän on tehnyt.” Mutta toiset sanoivat hänelle: ”Taidat olla itsekin Galileasta. Tutki kirjoituksia, niin opit, ettei Galileasta tule profeettaa.”

Päivän rukoukset

1

Pyhä, vanhurskas Jumala.
Sinä veit palvelijasi Abrahamin öisen taivaan alle
ihmettelemään tähtien ääretöntä määrää.
Se oli merkki hänen jälkeläistensä paljoudesta.
Kiitos siitä, että lupauksesi kantaa yli kaikkien aikojen.
Auta meitäkin uskomaan niin kuin Abraham uskoi
ja elämään lapsinasi sanaasi luottaen.
Anna meidän heijastaa valoasi tässä ajassa ja maailmassa.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

2

Herra, kaikkivaltias Jumala.
Sinä olet hallitsija ikuisesti,
sinun lupauksesi pysyvät polvesta polveen.
Opeta meitä ihmettelemään tekojasi ja kiittämään niistä,
ettemme unohtaisi hyvyyttäsi
ja lakkaisi luottamasta sinuun.
Rohkaise meitä kertomaan uskollisuudestasi myös lapsillemme,
että hekin saisivat kulkea elämän tietä
Poikasi Jeesuksen Kristuksen vapauttamina.
Tätä rukoilemme hänen nimessään.

3

Jeesus Kristus, Jumalan Poika.
Sinun valtasi ja voimasi ylittää kaiken,
mitä me ymmärrämme tästä maailmasta.
Auta meitä luottamaan sinuun
enemmän kuin omiin ajatuksiin, kokemuksiin ja selityksiin.
Avaa epäuskon sokaisemat silmämme,
että näkisimme, miten vajavaista tietomme on.
Muistuta meille aina uudestaan,
että tulit voittamaan synnin ja kuoleman,
joihin meillä ei ole ratkaisua.
Anna viisautta, joka tekee nöyräksi
ottamaan vastaan pelastuksen, ihmeistäsi suurimman.
Sinulle olkoon ylistys ikuisesti.

4

Suuri Vapahtajamme.
Sinulle on annettu kaikki valta
taivaassa ja maan päällä.
Auta meitä uskomaan,
vaikka emme näe,
auta kulkemaan sanasi mukaan,
vaikka emme tiedä, mihin se johtaa.
Herra, niin helposti katsomme
vain itseemme ja puutteisiimme.
Opeta meitä katsomaan yksin sinuun.
Syvennä meissä luottamus siihen,
että sinä viet meidät läpi pimeyden ja vaikeuksien.
Tätä rukoilemme sinun nimessäsi.

5

Herramme Jeesus Kristus.
Sinä teet ihmeellisiä tekoja.
Sinulla on valta parantaa sairaita
ja antaa synnit anteeksi.
Kiitos, että tänäkin päivänä elät keskellämme.
Anna kaikkien ihmisten ymmärtää,
että sinä voit auttaa kaikissa elämäntilanteissa.
Auta meitä tuomaan apua tarvitsevia ihmisiä sinun luoksesi.
Kiitos sinulle, Jeesus.