Keskiviikko 24.4.2024

3. vuosikerta

3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate)

Pääsiäisjakso, pääsiäisaika

Munkkivuoren kirkon alttari

Liturginen väri: valkoinen

Neljä alttarikynttilää

Jumalan kansan koti-ikävä

Päivän antifonin alusta (Ps. 66:1) saatu nimitys jubilate (= riemuitkaa) muistuttaa pääsiäisajan luonteesta. Seurakunta juhlii iloiten Herran ylösnousemusta ja voittoa kuolemasta ja suuntaa katseensa uuteen elämään taivaassa, minne Jeesus on mennyt valmistamaan omilleen sijaa. Kristityt odottavat ”ikävöiden sitä kaupunkia, joka tulee” (Hepr. 13:14). Jeesuksen ylösnousemus on jo nyt tehnyt heidät uusiksi luomuksiksi. Kun Kristus palaa takaisin, heistä tulee hänen kirkastetun ruumiinsa kaltaisia.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Kohota Jumalalle riemuhuuto, maa,
riemuitkaa, maan asukkaat!
(Laulakaa hänen nimensä kunniaa,
kiittäkää ja ylistäkää häntä.)

Ps. 66:1 (2)

Psalmi:

Sanokaa Jumalalle: Kuinka pelottavia ovatkaan sinun tekosi!
Viholliset nöyrtyvät sinun edessäsi suuren voimasi tähden.
  Koko maa kumartuu eteesi,
  koko maa laulaa kiitostasi ja ylistää nimeäsi.
Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä.
Hän on tehnyt meille suuria tekoja.
  Hän muutti meren kuivaksi maaksi,
  kuivin jaloin kansa kulki virran poikki.
  Siksi me saamme iloita hänestä.
Hän hallitsee voimallaan iäti, hän pitää silmällä kansoja.
Älköön kukaan nousko kapinaan häntä vastaan.
  Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki kansat,
  antakaa ylistyksen kaikua!
Hän antaa meille elämän,
hän ei salli jalkamme horjua.

Ps. 66:3–9

  Kunnia Isälle ja Pojalle
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

TAI

Kun Herra käänsi Siionin kohtalon,
se oli meille kuin unta.
  Silloin suumme hersyi naurua
  ja riemu kajahti huuliltamme.
Silloin sanoivat vieraat kansat:
”Suuret ovat Israelin Herran teot!”
  Totta! Suuret ovat meidän Herramme teot,
  niistä me saamme iloita.
Herra, käännä jälleen meidän kohtalomme
niin kuin aina tuot vedet Negevin kuiviin uomiin.
  Jotka kyynelin kylvävät,
  ne riemuiten korjaavat.
Jotka itkien menevät kylvämään vakkaansa kantaen,
ne riemuiten palaavat kotiin lyhteet sylissään.

Ps. 126

  Kunnia Isälle ja Pojalle
  ja Pyhälle Hengelle,
niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Teidän sydämenne täyttää ilo,
jota ei kukaan voi teiltä riistää.

Joh. 16:22

5. Moos. 30:19–20

Viidennestä Mooseksen kirjasta, luvusta 30

Mooses kutsui koolle kaikki israelilaiset ja sanoi heille:
    ”Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää. Rakastakaa Herraa, Jumalaanne, totelkaa häntä ja pysykää hänelle uskollisina. Silloin te saatte elää, ja Herra antaa teidän aina asua siinä maassa, josta hän valalla vannoen antoi lupauksen teidän esi-isillenne Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille.”

Hepr. 11:2, 13–19

Kirjeestä heprealaisille, luvusta 11

Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut.
    Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Ne, jotka puhuvat näin, osoittavat kaipaavansa isänmaata. Mutta jos heidän mielessään olisi ollut se maa, josta he olivat lähteneet, he olisivat toki voineet palata sinne. Ei, he odottivat parempaa, taivaallista isänmaata. Sen tähden ei Jumalakaan häpeä heitä, vaan sallii itseään kutsuttavan heidän Jumalakseen, sillä hän on heitä varten jo rakentanut valmiin kaupungin.
    Usko sai Abrahamin tuomaan Iisakin uhriksi, kun hänet pantiin koetteelle. Hän oli valmis uhraamaan ainoan poikansa, vaikka oli saanut lupaukset, vaikka hänelle oli sanottu: ”Iisakin jälkeläisiä sanotaan sinun lapsiksesi.” Hän päätteli, että Jumala kykenee jopa herättämään kuolleen, ja niin hän sai poikansa takaisin, ylösnousemuksen ennusmerkkinä.

Joh. 14:1–7

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 14

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta - enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.”
    Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.”

Päivän rukoukset

1

Jumala, taivaallinen Isämme,
valaise meitä totuutesi valolla,
kun harhailemme pimeässä.
Kuljeta meidät tietäsi perille ikuiseen elämään,
jonka olet luvannut omillesi.
Täytä meidät ilolla,
jota maailma ei voi antaa.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

2

Taivaallinen Isä,
sinä annoit oman Poikasi kulkea
tuskan ja kuoleman kautta
ja valmistit hänelle
kolmantena päivänä suuren voiton.
Me kiitämme ja ylistämme sinua siitä,
ettei mikään pimeys voi voittaa hänen valoaan
eikä mikään tappio voi riistää meiltä hänen voittoaan.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

3

Herra, kaiken Luoja,
sinä herätät joka kevät luonnon uuteen kasvuun.
Sinä tahdot uudistaa myös meidät ihmiset,
jotka olemme joutuneet kuoleman valtaan.
Iloitsemme uudistavasta työstäsi ja rukoilemme:
Anna meidän löytää Pojassasi todellinen elämän lähde.
Tee meidät hänessä osallisiksi uuden luomisen voimasta.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

4

Kristus, Herramme.
Usko sinuun on matka ja tie,
jota kulkiessa eteen avautuu yhä uusia näköaloja.
Kiitos, että tämän matkan aikana
opimme tuntemaan yhä paremmin sinua.
Kiitos salaisuudesta, joka säilyy,
kunnes kerran näemme sinut taivaan kodissa.
Me emme vielä voi aavistaa,
mitä kaikkea sinä olet meitä varten valmistanut.
Pidä meidät tällä tiellä
ja vie meidät kaikki perille taivaaseen.
Ylistys sinulle ikuisesti.