Keskiviikko 20.10.2021

3. vuosikerta

21. sunnuntai helluntaista

Helluntaijakso, helluntain jälkeinen aika

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

Jeesuksen lähettiläät

Jeesus julisti, että Jumalan valtakunta on lahja. Hän lupasi syntien anteeksiantamuksen kaikkein syntisimmillekin. Jeesus lähettää omansa maailmaan todistamaan tästä armosta ja palvelemaan ihmisiä hänen nimessään. Kristitty on Vapahtajan lähettiläs, ”Kristus lähimmäiselleen”.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Siunatkoon Jumala meitä,
ja palvelkoot häntä kaikki maan ääret.

Ps. 67:8

Psalmi:

Anteeksiantava ja laupias on Herra,
hän on kärsivällinen, suuri on hänen hyvyytensä.
  Herra on hyvä kaikille,
  hän armahtaa kaikkia luotujaan.
Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi,
uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua!
  Julistakoot he valtakuntasi kunniaa,
  kertokoot mahtavista teoistasi.
Saattakoot he ihmisten tietoon Herran väkevät teot
ja hänen valtakuntansa mahdin ja loiston.
  Sinun valtakuntasi on ikuinen,
  sinun herruutesi pysyy polvesta polveen.

Ps. 145:8–13

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Koko maa oppii tuntemaan sinun tiesi, Jumala,
ja kaikki kansat saavat tietää, että sinä autat.

Ps. 67:3

Aam. 7:10–15

Aamoksen kirjasta, luvusta 7

Betelin pappi Amasja lähetti Jerobeamille, Israelin kuninkaalle, sanan: ”Aamos lietsoo israelilaisten keskuudessa kapinaa sinua vastaan. Maa ei kestä hänen puheitaan. Hän on jopa sanonut, että Jerobeam kuolee miekkaan ja Israelin kansa viedään pakkosiirtolaisuuteen, pois omasta maastaan.”
    Aamokselle Amasja sanoi: ”Näkijä, mene tiehesi ja palaa Juudaan! Profetoi siellä ja hanki leipäsi siellä! Betelissä et enää profetoi. Tämä on kuninkaan pyhäkkö ja valtakunnan temppeli!”
    Aamos vastasi hänelle: ”En ole profeetta enkä profeetan oppilas, vaan karjankasvattaja ja metsäviikunoiden viljelijä. Herra otti minut laumojeni keskeltä ja sanoi minulle: ’Mene ja julista kansaani Israelia vastaan!’”

Gal. 4:12–20

Kirjeestä galatalaisille, luvusta 4

Pyydän teitä, veljet: tulkaa sellaisiksi kuin minä olen, koska minäkin olen tullut samanlaiseksi kuin te. Ette te ole minua millään tavoin loukanneet. Tiedätte, että julistin teille ensimmäisen kerran evankeliumia sairastumiseni vuoksi. Vaikka ruumiillinen tilani pani teidät koetukselle, ette halveksineet ettekä inhonneet minua vaan otitte minut vastaan kuin Jumalan enkelin, kuin Kristuksen Jeesuksen. Missä teidän riemunne ja innostuksenne nyt on? Voin todistaa teistä, että olisitte silloin antaneet minulle vaikka silmät päästänne, jos se olisi ollut mahdollista. Onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne, kun sanon teille totuuden? Nuo toiset koettavat innokkaasti vaikuttaa teihin, mutta heidän intonsa ei ole oikeaa. He tahtovat erottaa teidät meistä, jotta te intoutuisitte kannattamaan heitä. Into on hyvä, jos asia on hyvä - näin aina eikä vain silloin kun minä olen luonanne. Rakkaat lapseni, teidän vuoksenne minun on jälleen kärsittävä synnytystuskia, kunnes Kristus saa muodon teissä. Kunpa voisin olla nyt luonanne ja löytää oikean äänensävyn! En tiedä, mitä teille tekisin.

Joh. 13:16–20

Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 13

Jeesus puhui opetuslapsilleen:
    ”Totisesti, totisesti: ei palvelija ole herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi. Kun te tämän tiedätte ja myös toimitte sen mukaisesti, te olette autuaat.
    Minä en sano tätä teistä kaikista. Tiedän kyllä, ketkä olen valinnut. Tämän kirjoitusten sanan on käytävä toteen: ’Ystäväni, joka söi minun pöydässäni, on kääntynyt minua vastaan.’ Minä sanon tämän teille jo nyt, ennen kuin ennustus toteutuu, jotta sen toteutuessa uskoisitte, että minä olen se joka olen. Totisesti, totisesti: joka ottaa vastaan sen, jonka minä lähetän, ottaa vastaan minut, ja joka ottaa minut vastaan, ottaa vastaan sen, joka on minut lähettänyt.”

Päivän rukoukset

1

Herra Jumala, taivaallinen Isä.
Sinä olet kutsunut meidät valtakuntaasi.
Pue meidät vanhurskautesi vaatteeseen
taivaan juhlaa varten.
Avaa sydämemme Hengelläsi
ottamaan kiitollisina vastaan lahjasi.
Älä salli meidän häpäistä nimeäsi
kovettamalla mielemme kutsusi edessä.
Tätä pyydämme Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden.

2

Kaikkivaltias Jumala.
Sinä olet luvannut antaa viisautta niille, jotka sitä pyytävät.
Varusta meidät Henkesi voimalla,
niin että pystyisimme todistamaan sinusta
ja jakamaan lahjojasi maailman puutteeseen ja hätään.
Anna alttiutta mennä kaikkialle, mihin vain lähetät meidät.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

3

Herra, meille opetetaan,
että viisas varmistaa nykyhetken onnen.
Me rakennamme tulevaisuutemmekin
terveyden, omaisuuden ja turvallisuuden varaan.
Mutta sinun tielläsi, Herra,
tulevaisuus saapuu vähin varustein:
ei leipää, ei laukkua, ei rahaa.
Suuntaa mielemme sitä kohti
ja auta meitä luottamaan yksin sinuun.
Kuule meitä Jeesuksen Kristuksen nimessä.

4

Herra, muukalainen sinä olit maailmassa.
Muukalainen on myös kirkkosi.
Kun sinut torjuttiin, sinä käänsit selkäsi.
Herra, auta nyt meitä.
Kun pelko ahdistaa, anna rohkeutta.
Kun helppo tie kiehtoo, anna lujuutta.
Kun välinpitämättömyys valtaa mielen, anna rakkautta.
Kuule meitä pyhän ristisi tähden.

5

Rakas taivaallinen Isämme.
Sinä olet lähellä meitä jokaista.
Kiitos, että olet antanut meille suuren tehtävän
viedä ilosanomaa Pojastasi Jeesuksesta
kaikille kansoille.
Sinä tiedät, millaisia me olemme.
Kiitos, että silti tahdot luottaa meihin.
Omin voimin me emme pysty
täyttämään tehtävääsi.
Rukoilemme,
että annat Pyhän Hengen
vahvistaa ja johdattaa meitä.
Kiitos, kun olet luvannut olla kanssamme
elämämme kaikkina päivinä.