Tiistai 12.2.2030

3. vuosikerta

5. sunnuntai loppiaisesta

Joulujakso, loppiaisaika

Alppilan kirkon alttari

Liturginen väri: vihreä

Kaksi alttarikynttilää

Kahdenlainen kylvö

Jeesus kertoo vertauksen kylväjästä, joka kylvää hyvän siemenen peltoonsa. Mutta myös hänen vastustajansa kylvää siemenensä. Kummankin kylvämä siemen kasvattaa oman satonsa, mutta ihminen ei kykene aina arvioimaan, missä kulkee Jumalan ja pahan valtakunnan raja. Vasta Jumala tekee oikean erottelun aikojen lopulla. Uskovien tulee sen tähden antaa Jumalan sanan vaikuttaa. Näin he kestävät toistensa heikkouksia odottaessaan Jumalan korjuuaikaa.

Raamatun tekstit

Psalmi

Antifoni:

Älkää tuomitko ennenaikaisesti,
ennen kuin Herra tulee.
Hän valaisee pimeyden kätköt
ja tuo esiin sydänten ajatukset.

1. Kor. 4:5

Psalmi:

Älä kiivastu pahantekijöille,
älä kadehdi väärintekijöitä.
  He kuihtuvat hetkessä niin kuin ruoho,
  lakastuvat kuin kedon vehreys.
Luota Herraan ja tee hyvää,
niin saat asua maassasi, turvallisilla laidunmailla.
  Saat nauttia Herran hyvyyttä,
  hän antaa sinulle mitä sydämesi toivoo.
Anna tiesi Herran haltuun, turvaa häneen.
Hän pitää sinusta huolen!
  Hän antaa syyttömyytesi käydä esiin
  kirkkaana kuin aamun valo.
  Sinun oikeutesi loistaa kuin keskipäivän aurinko.
Ole ääneti Herran edessä,
odota hänen apuaan!
  Älä kadehdi sitä, joka menestyy elämässään,
  sitä, jonka kaikki juonet onnistuvat.
Malta mielesi, hillitse vihasi!
Älä kiivastu – se johtaa vain pahaan!
  Väärintekijät joutuvat tuhoon,
  mutta ne, jotka panevat toivonsa Herraan,
  saavat periä maan.

Ps. 37:1–9

Kunnia Isälle ja Pojalle
ja Pyhälle Hengelle,
  niin kuin oli alussa, nyt on ja aina,
  iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Antifoni toistetaan

Hallelujasäe

Herran silmät näkevät kaiken,
hänen katseensa tutkii ihmissydämet.

Ps. 11:4

Joel 4:12–16

Joelin kirjasta, luvusta 4

Kansat lähtevät liikkeelle,
rientävät Josafatinlaaksoon.
Sinne minä asetan istuimeni
ja siellä minä tuomitsen kaikki kansat.
Lähettäkää sirppi,
elo on jo kypsää.
Tulkaa polkemaan viinikuurnaa,
se on jo täynnä,
altaissa viini kuohuu yli reunojen.
Suuri on kansojen pahuus.
Väkeä tungeksii tuomion laaksossa,
sillä lähellä on Herran päivä.
Aurinko ja kuu pimenevät,
tähtien loiste sammuu.
Herra ärjyy Siionista,
antaa äänensä kaikua Jerusalemista.
Silloin taivas ja maa vapisevat.
Mutta Herra on kansansa turva,
Israelin vuorilinna.

1. Kor. 3:4–9

Ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille, luvusta 3

Jos yksi sanoo: ”Minä olen Paavalin puolella”, toinen taas: ”Minä Apolloksen”, ettekö silloin ole kuin ihmiset ainakin? Mikä sitten Apollos on? Tai Paavali? He ovat palvelijoita, jotka ovat johtaneet teidät uskoon, kumpikin siinä tehtävässä, jonka Herra on hänelle antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun. Istuttaja ja kastelija ovat samassa työssä, mutta kumpikin saa palkan oman työnsä mukaan. Me olemme Jumalan työtovereita, te olette Jumalan pelto ja Jumalan rakennus.

Mark. 4:26–29

Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 4

Jeesus sanoi: ”Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään. Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut.”

Päivän rukoukset

1

Rakas taivaallinen Isä.
Sinä lähetit Poikasi julistamaan valtakuntasi tuloa
ja teit meidät kasteessa sen kansalaisiksi.
Rohkaise meitä pysymään elämän käskyjen tiellä.
Pidä rakkautemme, uskomme ja ilomme elävänä,
kunnes otat meidät luoksesi kirkkauden valtakuntaan.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.

2

Herra, Jumalamme.
Sinä kutsut ja kokoat kaikkialta maailmasta itsellesi kansan,
joka ylistää ja palvelee sinua.
Lahjoita pelastava armosi kaikille,
jotka elävät pimeydessä ja kuoleman varjossa.
Kaada ihmiskuntaa jakavat raja-aidat
ja opeta meitä elämään yhdessä
rakastaen, kunnioittaen ja palvellen toisiamme.
Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

3

Kaikkivaltias Jumala.
Pahan valta on suuri ja pelottava.
Emme käsitä sitä emmekä sinun tarkoituksiasi.
Miksi sallit pahan riehua
sinun luomassasi maailmassa, kirkossasikin?
Miksi vilja ja rikkavilja joutuvat kasvamaan rinnakkain?
Anna meille kärsivällisyyttä,
ettemme ottaisi tuomiota omiin käsiimme.
Varjele meitä harhakuvitelmalta,
että täydellinen seurakunta
olisi mahdollinen jo täällä maan päällä.
Älä anna pahan tukahduttaa hyvää.
Anna meidän tuottaa satoa sinulle kunniaksi.
Kuule meitä Poikasi Jeesuksen Kristuksen,
meidän Herramme tähden.